Maanantai 22.1.2018 Nimipäivät: Visa ja Fridolf
VIIKON KYSYMYS
UUTISET
BLOGIT

Kiuruvesi-lehden blogistit jakavat elämänsä kohokohdat sekä ei niin mahtavat kokemuksensa.
FACEBOOK

Kokin tärkein hyve

Pertti "Tuuhis" Lappalainen Pertti "Tuuhis" Lappalainen

21.01.2014


Kokin tärkein hyve on täsmällisyys, koskekoon tämä myös vieraita.

Heti alkuun tunnustan, jälleen, ettei otsikko ole itse keksimäni. Toivoisin niin, mutta se on harmikseni ranskalaisen lakimiehen Anthelme Brillat-Savarin (1755–1826) kirjasta, joka käsittelee maun fysiologiaa.
Yleensä saunailloissa, ainakin poikien sellaisissa, keskitytään puheissa ja keskusteluissa varsin miehisiin aiheisiin. Tarkentamatta kuitenkaan millaisiin, luulen, että jokainen miespuolinen lukija tässä saman tien palauttaa mieleensä edellisen saunaillan, jossa oli mukana ja orientoituu tarinan lukemiseen sen pohjalta.
 

 

Aikalailla taas savolaisittain lähden hakemaan tarinaa pitkän aasinsillan kautta, jos sitä siltaa on nyt ensinkään. Tarina saa alkunsa nyt juuri takana olevasta loppiaisesta, saunaillasta, ja siitä koetan päästä aiemmin syksyllä pidettyyn saunomiseen. Liekö joulut, uudetvuodet ja loppiaiset saaneet tuhottua harmaita aivosoluja, kun tämä kirjoittaminen on joka tapauksessa nyt hieman tahmeaa…  Ja on olemassa myös selkeä syy sille, miksi tätä niin sanottua täytetekstiä tulee tähän alkuun hieman enemmän kuin itse varsinaista, ja hyvin löyhästi otsikkoon liittyvää tekstiä. Se syys on, että minulla on vain yksi kuva, jonka voi julkaista tämän blogin yhteydessä ja saan liitettyä otsikkoon.
 

Joka tapauksessa loppiaisaattona oli tarkoitus viettää rauhallinen ilta kahdestaan naisystävän luona, ja ihan vain olla. Hänen puhelimensa alkoi piippailla, hetken päästä soidakin ja ensimmäinen vieras saapui pari tuntia soiton jälkeen. Siitä kun pääsimme taas pari tuntia eteenpäin, niin kaksi muutakin vierasta saapui. Hyvä niin. Vaikken olekaan kova saunoja ja vain sosiaalinen sellainen, saunakaverit olivat varsin tervetulleita vieraita ja naisväkikin sai saunoa rauhassa, siis ilman minua. Tosin ja todennäköisimmin he joka tapauksessa olisivat saunoneet ilman minua.  Saapuneet saunakaverit ovat Viron kansalaisia, toisen kanssa olin jo aiemmin hieman tutustunut virolaiseen saunakulttuuriin. Ei kun muutama saunaolut noin niin kuin ennakkoon ja sitten lauteille.
  Virolaisen tavan mukaan löylyä ei mätetä täysinäistä tai jopa kahta tai kolmea sarviksen kauhallista kiukaalle kerrallaan, vaan hivutellaan vettä kiukaalle pikkuhiljaa, ikään kuin houkutellen lämpöjä korkeammalle. Tällä tavoin kroppa ehtii tottua lämpöön, eikä koko sakki ylälauteilla ole korvat punaisena ja kyyryssä, selkänahka palaneena. Näemmä ”löylynlyömisestäkin” voi tehdä taidetta, ja tässä kohtaa nostan hattua tuolle taiteelle, minä pikasaunoja, nautiskelin siitä, jäähyineen peräti pari tuntia.
  Jotta päästäisiin edes jollakin tavoin takaisin ”kirjoituksen aiheena ruoka” -osioon, niin mainittakoon, että heillä oli tuliaisina savutettua lohta sekä ankeriasta, ja löytyipä laukun pohjalta pullollinen limited edition tyyppistä Vana Tallinn -likööriä. Aiemmin tapaamani saunakaveri oli jo maistellut tuotoksiani ennenkin, silloin kun normaalia isommalle (80henkilöä) naisväelle tein paellaa ja sieltä jäi hieman rääpittävää. Tästä pääsimmekin luontevasti keskustelemaan ruuasta. Koko lauteilla oloajan, jäähyllä ollessa ja koko naisten saunomisen ajan, keskustelimme vain ruuasta ja ruuanlaitosta – siis useita tunteja. Taisin kasvaa varmaan kymmenkunta senttiä, kun olin niin miehiksi, kun minulta kyseltiin ruuanlaitosta. Minulta. Muistan kyllä aina kertoa, että olen vain innokas harrastaja, eikä minulla ole mitään hajua ravinto-opista tai muusta sellaisesta mitä opetetaan esimerkiksi ravintolakoulussa. Osa siis näistä kirjoituksista kannattaakin siis jättää omaan arvoonsa…
   Siinä muutaman Vana Tallin -aperiviin jälkeen kävimme maistelemaan lohta ja ankeriasta. Maistuihan ne, tosin ankerias oli varmaan savustettu liian miedolla lämmöllä, kun filletti ei meinannut purra nahkaa, ei sitten millään. Itse kala oli loistavan makuista. Kuitenkin siinä maistellessa keskustelimme erilaisesta maustamisesta. Päätimme tuunata hieman jo valmiiksi jalostettuja kalatuotteita ja ilman emännän lupaa suuntasin keittiön kaapeille. Löysin sieltä japanilaista soijaa, tuoretta valkosipulia sekä tuoretta inkivääriä.
Varsinkin tuo viimeksi mainittu on erityisen mahtava mauste, sopivasti käytettynä. Se nostaa mainiosti muiden mausteiden makua, ja varsinkin käsittelyssä olleessa savustetussa lohessa, kera imelän soijan, se toimi uskomattomalla tavalla. Lisäsimme siis valmiiksi savustettuun, punapippuroituun ja valkosipuliseen loheen lisää valkosipulia, hieman savusuolaa sekä tuoretta inkivääriä ja dippasimme sitä sushi-tyylisesti soijaan.

 

Keskustelimme vielä tämän pienen iltapalan jälkeenkin vielä ruuasta, mutta liekö lisäksi otetut kirkkaat snapsit vienyt tarkemmat muistikuvat siitä myöhemmästä ajasta… Kalaruuallahan täytyy olla snapseja, sanovat tietävämmät. Olen monesti illallisilla huomannut, että pelkkä perunamuusikin muuttuu kalaruuaksi kun tarjoilija kiertää kysymässä; kellä oli kalaa, ketkä ottaa snapsin!?
  Vihdoin pääsen, noh, on liioiteltua sanoa että itse tarinaan, kun siitä ei taida kuitenkaan tulla tähän enää montaa riviä. Näin viikolla kirjoitustyötä tehtäessä, ei voi juurikaan nautiskella tajuntaa avaavista, mutta niin raikkaista juotavista. Paino sanalla juurikaan…
 

Olin sopinut kahden herrahenkilön kanssa syksylle erään lauantain saunaillaksi, ja että syömme illallista saunomisen jälkeen. Puheissa puhuimme, että aloitamme sitten aikaisin alkuillasta, ettei kiire yllätä, varsinkin kun tiedän näiden herrojen innostuksen Porvoon yöhön. Itsellänihän ei sinne ole juurikaan hinkua lähteä… No, mutta kuitenkin sovimme, että aloitamme klo 17 aikaan, ja ruoka on valmista pari tuntia myöhemmin.
  Varasin illallista varten reilut parisen kiloa karjalanpaistilihoja ja 2kg:n pussin Lapin Puikulaa. Lihat olivat osuuskaupan tiskistä suojakaasuun pakattuja, varsin kelvollisia lihoja ja perunat taas ihan sitä oikeaa Lapin Puikulaa. Isotöistä kuorittavaa, mutta jälkeen kuorimiseen käytetty aika palkitaan lopussa. Lihat laitoin äitimuorilta perinnöksi saatuun Arabian Kokki-uunivuokaan. Mukaan luiskahti vain 2 teelusikallista savusuolaa, 6 isoa sipulia, 25–30 maustepippuria sekä vettä niin että lihat peittyy. Lihat otin huoneenlämpöön muutamaa tuntia aiemmin. Yleensä ohjeissa kerrotaan, että lihat kannattaisi ottaa lämpenemään puoli tuntia ennen laittamista, mutta henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että muutamaa tuntia aiemmin.
   Alkuun rapsakka 250 astetta, ilman kantta puoli tuntia, jonka jälkeen laskin lämpötilan 150 asteeseen. Ajatuksena oli, että pakkauksen ohjeesta, 2,5 tunnin kypsennysajasta venyttelen, kypsytysaikaa 4 tuntiin. Oletusarvona oli, että herrat saapuvat sovittuun klo 17 aikaan, mutta yllätys yllätys, mutkia oli ollut matkassa ja heidän saapuminen viivästyi toisella 4 tunnilla. Näin ollen ”evakkopaisti” sai siis hautua uunissa mukavat 8 tuntia.
 

Nyt pääsen vihdoin sivuamaan tuota otsikkoa. Huomioikaa, että jos olette sopineet saapuvanne vierailulle paikkaan, jossa tehdään varta vasten ruokaa juuri teille, olkaa ajoissa, olkaa täsmällisiä. Ruuanlaittaja tekee kaikkensa pysyäkseen aikataulussa ja että kaikilla vierailla olisi ateriakokonaisuus tarjolla sellaisena kuin kokki on sen suunnitellut.
   Tällä kertaa se ei haitannut, mitä pidempään sen parempi, tämän ruokalajin osalla.
Sitten muutamat löylyt mukana olleena, siirryin keittiöön. Puikulat olivat kuorittu jo aiemmin, keitin ne ja muusasin. Pottujen kaveriksi laitoin meijerivoita, kermaa, keltasipulia, valkosipulia, savusuolaa ja pinnalle silputtua persiljaa.  Jääkaapin perukoilta löytyi itse säilöttyjä punajuuria. Ne olivat niitä, jotka ostin aiemmin syksyllä, vaikkei niitä kauppalistalla ollutkaan ja huomaisinkin ne vasta kotona purkaessa kauppakassia.
Lisäksi kiehautin itse metsästä hakemiani, toissa syksyisiä suolattuja rouskuja. Silppusin saman verran sipulia kuin sientäkin ja keitin pari kananmunaa sekä vatkasin Floran Vispin. Nämä sotketaan keskenään sekaisin ja päälle rouhittua mustapippuria. Valmista. Eikä juurikaan moitteita tullut.
   Päälle hyvät tummat kahvit, hengityksen raikastavan ja hövelin käytöksen esiin saattavat italialaiset Sambuca-liköörit, liekitettynä ja kokonaisilla kahvinpavuilla tarjottuna. Vaarana vain on, että huulissa on rakkoja tämän jälkeen, perso kun viinalle olen…
 

 

Kirjoittaja on 46-vuotias porvoolaistunut, Kiuruvedeltä lähtöisin oleva mainosalalla toimivan yrityksen paikallisjohtaja, jolla on omasta mielestään varsin mutkaton suhtautuminen ruuanlaittoon. Hän käy satunnaisesti keikkailemassa tv-kokkien Sami Garamin ja Janne Pekkalan kanssa, onneksi ei kuitenkaan kokkina…





 

 






Takaisin

Ei kommentteja.

Jätä kommentti

Nimi
Email
Kommentti
Varmistus:
päivitä kuva klikkamalla