Torstai 9.7.2020 Nimipäivät: Ilta, Jasmin, Nanna ja Nanny
VIIKON KYSYMYS
UUTISET
BLOGIT

Kiuruvesi-lehden blogistit jakavat elämänsä kohokohdat sekä ei niin mahtavat kokemuksensa.
VIERASKYNÄ
FACEBOOK
INSTAGRAM
@kiuruvesilehti

Kesäduuni

Raimo Tuoriniemi Raimo Tuoriniemi

20.05.2020

Kesäduuni

OLIN siitä onnellisessa asemassa, että nöössipoikana ei tarvinnut hakea kesätöitä. Rahallista palkkaa ei tullut, mutta ruoan, asunnon sekä hikeä ja hammasten kiristystä kuitenkin. Työt alkoivat suunnilleen kymmenvuotiaana.
   ”Pojat, kahville ja heinäpellolle!” huusi isä rintamamiestalon portaiden alapäästä yläkertaan.
   
KÄDET, selkä ja jalat olivat kipeänä edellisen päivän töistä, mutta vaihtoehtojakaan ei ollut. Yhdeksästä hehtaarista kuusi oli heinällä, pari ohralla, kauralla ja vehnällä ja yksi oli perunalla, kasviksilla tai vihantana.
   Aamusta lähes tunti oli paikat kipeänä ennen kuin ne alkoivat taas vertyä. Heinät kaadettiin traktorin perässä olevalla niittokoneella, annettiin kuivua ja sitten vähintään kerran käännettiin haravakoneella luokoihin. Jos ei ollut satanut, päästiin parin päivän päästä seivästämään niitä seipäille. Joskus harvoin kuumilla helteillä kerättiin viikon kuivuneet ja monta kertaa haravakoneella käännellyt  heinät suoraan latoihin.
   Ehkä kovin työ oli seipäitten lyöminen maahan. Jos oli kuivaa, seipäät oli lyötävä siten, että tehtiin kangella valmis reikä saviseen maahan ja siihen hakattiin seiväs. Jos maa oli pehmeää, oli helpompaa. Muistanpa kesän, jolloin tuli heinää seipäisiin vieri viereen.
    Se kesä jäi mieleen myös toisesta syystä. Meillä oli kolme peltolatoa ja isompi pihalato. Heinäkeruuaikaan heinien tunkeminen latoon oli hikistä hommaa. Pienimpinä meidän piti tampata heinät ladon nurkkiin. Väliin veli nakkeli suolaa, käännyimme silloin selin. Pienenä lisänä olivat pärekaton päreistä alas sojottavat naulat, niitä ei oltu kotkattu ja niihin löi päänsä niin monta kertaa.
   Kipu on paras muisti.
   
MUISTANPA hämärästi meidän viimeisen hevosen, joka myytiin kai 1963. Nimi oli Vappu. Vapun muistan vähän siitäkin, kun sillä tehtiin heinätöitä. Olihan meillä pihassa pitkään hevoskarhi ja vältti. Parhaiten muistan hevosesta sen kerran, kun tulin kevättalvella tukkikuorman päällä metsätyömaalta pihaan. Se on varmaan ensimmäisiä muistikuvia elämästäni ja siksi minulla on toimistoni seinällä kaksikin Hevonen ja tukkireki -aiheista taulua.
   Parhaita muistoja ovat ne hetket, kun iltapäivällä kävimme helteellä heinänkeruun lomassa kirvelevän, suolaisen ihon kanssa Emolahdessa uimassa. Kirvely loppui hetkeksi, ennen kuin olimme ladossa polkemassa jälleen.
   
MUISTAN nekin kerrat, kun yritimme heinäseipäiltä kasat traktorin peräkärryyn mahdollisimman paljon heinää, jotta emme turhaan ajelisi traktorilla. Pelto kun oli kuoppainen tai rumpun kohdassa kuorma kallistui, putosimme korkealta kuorman päältä alas ja saimme kasata ylimmät heinät uudelleen. Joka on ollut vastaavassa hommassa, muistaa, että varsinkin kuivuneen heinäseipään ylimmäinen osa oli muodoltaan kuivanut suipoksi ja oli liukas. Se oli huono pysymään kuormassa.
   Kun peltoja kynnettiin, oli pelloilta kerättävä kivet ja juurikkaat. Pellot oli isä ja toiseksi vanhin veljeni raivanneet käsin 50-luvulla - aivan kuin Koskelan Jussi Pohjantähdessä, tosin ei ehkä niin vetiseen suohon - ja kiviä nousi aina lajinsa verran kynnön yhteydessä.
   
KESÄKUUN alussa, heti kun kesäloma alkoi, oli ensimmäinen peltotyö lehmihaan aitojen korjaaminen ja joskus myös uuden teko. Joskus 60-luvun lopussa tuli markkinoille sähköpaimen. Piikkilanka-aita korvattiin sähköaidalla. Se oli helppoa tehdä, mutta ei niin käytännöllistä, ainakaan joka kesä.
   Kun heinät kasvoivat sähkölankaan kiinni, saattoi sen sähköisyys heiketä.
   ”Pojat! Lehmät ovat karanneet naapurin viljaan! Äkkiä hakemaan ne pois!”
   Taas mentiin.
   
EIVÄTKÄ niitä piruja aina piikkilanka-aidatkaan pidelleet. Repivät vielä aidan yli hypätessään utareensa. Itselle taas teki hömppää, kun sähköaidan yli kiivetessä kävi haaruksiin. Silloin huusin kuin jehovalainen Jeesusta.
   
VIHELIÄISIN maataloustyö oli paskan ajaminen pellolle ja myöhemmin levitys. Ajaminen tehtiin kylläkin jo keväthangille. Spesiaalityö oli puuceen aluksen tyhjentäminen. Paskanajo ja levitys talikoilla keväisin pitäisi olla koulussa yläasteella tuntiaineena. Sitä kun tekee muutaman kevään, kasvaa jäpikälle järki päähän kummasti.

RAIMO TUORINIEMI
Kirjoittaja on kiuruvetinen yrittäjä
ja jalkapalloaktiivi

 


Takaisin

Ei kommentteja.

Jätä kommentti

Nimi
Email
Kommentti
Varmistus:
päivitä kuva klikkamalla