Perjantai 20.7.2018 Nimipäivät: Marketta, Maarit, Reeta, Maaret, Reetta, Margareeta, Margereta, Margit, Marit, Greta ja Gretel
VIIKON KYSYMYS
UUTISET
BLOGIT

Kiuruvesi-lehden blogistit jakavat elämänsä kohokohdat sekä ei niin mahtavat kokemuksensa.
FACEBOOK
INSTAGRAM
@kiuruvesilehti

Lapsuusmuistoja

Anne Härkönen Anne Härkönen

11.02.2014

Katselen omia lapsiani ja heidän edesottamuksiaan. He ovat todella vilkkaita ja omapäisiä, mutta hyvin herkkiä lapsia. Sarvet kolahtelevat vastakkain vanhempien kanssa harva se päivä. On kuin peiliin katsoisi, omena ei kauas puusta putoa, sanotaan. Kai se pitää paikkansa tässäkin tapauksessa.
Itse olen ollut äänekäs, itsepäinen ja yltiösosiaalinen lapsi, niin minulle on kerrottu. Järjestin session jos toisen, uhrina aikuiset. Mökillä möin kahvia termospullosta, maksuvälineeksi kävi voikukanlehti ja voi sitä aikuista joka ei tullut ostoksille. Kauppiassukua? Mutta aikuisen näkökulmasta tuo on niiiin tylsää. Itse en tiedä mitään niin kyllästyttävää kuin leikkikentällä seisominen kun lapset leikkii. Pitäkää vaan minua hirveänä äitinä, mutta näin on. Toinen missä olen äitinä huono, on satujen lukeminen. Haukottelen heti kun otan lasten kirjan käteeni. Siitä onkin hauska juttu omasta äidistäni, joka luki iltasatua neljä vuotta nuoremmalle siskolleni tämän ollessa ihan pieni. Äiti heräsi lopulta siihen kun siskoni leikki täysillä vieressä.
Omasta mielestäni olin pelkurilapsi. Pelkäsin kaikkea, korkeaa, ahtautta, uusia tilanteita, pelottavia miehiä, vieraita koiria… Huusin kuin hyeena parivuotiaana kun isommat pojat kiipesivät hoitopaikkani paloportaita ylös. Pelkäsin niiden poikien puolesta. Eli huolehdin muiden turvallisuudesta ja hyvinvoinnista jo tuolloin. Vai oliko se kontrolloimista..? Jo silloin… Itkin vuolaasti samalla kun soitin pianolla ”Syntymäpäivä äidin” Suuri Toivelaulu - kirjasta, koska siinä oli minusta niin kauniit sanat. Äidille sitä ei voinut soittaa, kun olisi itkettänyt niin paljon.
Aikuisten mielestä olin kauhean reipas ja rohkea. Mummon ja ukin luona oli seurat ja minä olin ehkä viisi vuotta. Pappi oli kysynyt, että minkä virren nyt veisaisimme. Silloin oli kiivennyt papin polvelle ja sanonut, ”ystävä sä lapsien olisi hyvä!” Kai se oli sitten veisattu.
Kukkakaupassa ”palvelin” asiakkaita jo hyvinkin nuorena… Puhuin puuta heinää kukista täysin varmoin ammattilaisen ottein ja sain asiakkaat jopa ostamaankin. Heltyivät varmaan itseriittoisen pikkuipanan edessä. Vietin lapsuuteni kukkakaupassa, kuten jossain määrin omatkin lapseni ovat alkaneet tehdä. Eipä se huono kasvuympäristö ollut. Oppi elämän koko kirjoan ihan vaan sivusta seuraamalla.
Mutta osasi se siskonikin. Olimme Joensuun Laulujuhlilla perheen kanssa ja asuimme asuntovaunussa. Tutkimme ympäristöä kuten aina leirintäalueilla. Oli tosi kuuma päivä ja asfalttia oli paikattu piellä (vai miten sana ”piki” oikein taivutetaankaan). Piki oli pehmennyt auringon lämmössä ja minä hoksasin sen. Painelin pehmeää massaa sormellani ja sanoin, että kunpa voisi upottaa kätensä tuohon ihanaan pehmeyteen. Sisko – kulta teki työtä käskettyä ja kahmaisi molemmilla kourilla sulanutta pikeä käsiinsä. No, mitäs sitten tapahtui. Piki kovettui välittömästi ja kauhu hiipi kasvoilleni. Isompana tajusin, että se kovettuu. Silloin alkoi hysteria. Siskoni juoksi halki leirintäalueen isot mustat möykyt käsien tilalla ja huusi niin lujaa kuin pystyi. Minä juoksin kintereillä, välillä edellä, yhtä kauhuissani ja nauroin. Nauroin tikahtuakseni. Kamalaa…
Sen illan sisnkoni vietti moottorinpesuaineen ja isän kanssa. Jep jep. Minä olin täysin syytön tapahtuneeseen...

Kukkakuskina minä olen urani aloittanut. Tai isäni oli kuskina ja minä juoksutyttönä. Joulun aikaan pimeässä ajoimme kymmeniä ja taas kymmeniä kilometrejä pitkin Kiuruveden pitäjiä (isä tiesi talot ja niiden puhelinnumerot ulkoa entisenä teleasentajana. Maitoauton kuljettajat kuulemma muistavat talojen tilanumerot ulkoa!) söimme Omar- karamelleja ja kuuntelimme radiota. Siihen aikaan vientimäärät olivat isoja verrattuna nykypäivään, satoja paketteja ympäri pitäjää ja kierroksiin todella kului aikaa. Pikkutytöstä oli jännittävää kolkutella talon ovelle ja odottaa minkälainen ihminen tuli avaamaan. Kyllä se annettu kukka sai ja saa hymyn paatuneimmankin kyynikon huulille. Yleensä vanhat ihmiset antoivat minulle tuontipalkkaa, markan tai kaksi tai namia. Mukavaa puuhaa se oli. Paitsi silloin kun olin juuri astunut auton ovesta ulos ja yhtäkkiä talon takaa juoksi haukkuva koira irrallaan. Välillä jäi menemättä, silloin tuli isän huki käydä ovella.
Ajat ovat muuttuneet. Lapsille ei satu kommelluksia, koska heidän ei anneta tehdä tai kokeilla mitään. Kukkapaketteja ei enää viedä, asiakkaat soittavat vastaanottajalle, jotka käyvät hakemassa ne kukkakaupasta. Vanhukset asuvat keskustassa, koska nykyään ei enää pärjää pitkän matkan päässä yksikseen, niikuin ennen. No, muuttukoon maailma, haittaakse nyt itse asiassa? Minä en muutu, ainakaan omasta mielestäni. Olen edelleen se isojen poikien puolesta pelkäävä ajattelematon suupaltti, joka houkuttelee pikkusiskoaan kaiken maailmaan kollotuksiin.
Aforismiksi heitän tällä kertaa seuraavan. Ja se kertoo kyllä asian juuri niin kuin se on!
Jos luulet olevasi liian pieni vaikuttamaan asioihin, yritä nukkua suljetussa huoneessa, jossa on moskiitto.
- Afrikkalainen sananlasku

Anne Härkönen on yrittäjä ja perheen äiti.

 






Takaisin
synttärilahjat 9:41
Ihana tarina, ja niin tutun kuuloinen :-)Kiitos! Monet joulu- ja on tullut kuskailtua aikanaan itsekin.

Jätä kommentti

Nimi
Email
Kommentti
Varmistus:
päivitä kuva klikkamalla