Maanantai 23.7.2018 Nimipäivät: Oili ja Olga
VIIKON KYSYMYS
UUTISET
BLOGIT

Kiuruvesi-lehden blogistit jakavat elämänsä kohokohdat sekä ei niin mahtavat kokemuksensa.
FACEBOOK
INSTAGRAM
@kiuruvesilehti

Jaksamisesta

Anne Härkönen Anne Härkönen

10.12.2014

Jaksaminen. Se on ihmisen toiminnan perusedellytys. Aina ei jaksa, henkisesti, fyysisesti, mukavuudenhalusta. Viime aikoina olen jostain syystä ollut tämän asian kanssa tekemisissä aika paljon, eri ihmisten kautta. Omakin jaksaminen on välillä niin ja näin. Nyt en puhu tästä arkipäivän vireestä, vaan pitkittyneestä, ajan saatossa hiipineestä kauheasta väsymyksestä ja kyllästymisestä kaikkeen.  En mene tässä nyt masennukseen tms. varsinaiseen sairastumiseen saakka, vaan puhun ihan ihmisen perusolemuksesta, uupumisesta, jonka korjaa lepo, etäisyyden ottaminen asioihin, usein jonkin asteinen elämäntaparemontti ja aika. Joskus asioiden ”ulosoksentaminenkin” auttaa. Julkisuudessa tästä puhutaan paljon ja siihen on hienoja teorioita ja hoitokeinoja, mutta kun minusta asia ei ole niin kiillotettu todellisuudessa.  Ihmisen väsyminen on raakaa peliä. Se hiipii huomaamatta ja seuraukset saattavat olla vakavat.
 

On ihan kamalaa, että me nykypäivän ihmiset olemme niin loppuun ajettuja. Tämä aikakausi vaatii osuutensa rankalla kädellä. Äitini sanoi, että he olivat nelikymppisenä elämänsä vireessä, kävivät tansseissa ja reissasivat paljon. Mutta me lapset olimmekin jo aika isoja. Meillä on ilmeisesti nyt nelikymppisten sukupolvi, joka on tehnyt lapset kolmekymppisenä ja ne ovat vielä pieniä tässä vaiheessa. Olemme eri tavalla väsyneitä. Lisäksi nykypäivä hukuttaa meidät ärsykkeisiin, tietoon, jatkuvaan tekemiseen paineeseen, täyttää kovalevymme kaikella ylimääräisellä, joukossa paljon negatiivista. Väillä pää on tyhjennettävä, että jaksaa jatkaa. Yksi keino on huonojen, pahaa oloa tuottavien asioiden karsiminen elämästämme. Poimimalla ne hyvää mieltä tuottavat asiat ympärillemme, saamme ladattua lisää positiivista energiaa.  Ihmissuhteessahan annetaan ja saadaan energiaa. Ne suhteet, joissa itse on aina antavana osapuolena, ovat pitemmän päälle hyvin kuluttavia sinulle itsellesi. Jos ihmissuhteesta tulee huoltosuhde, jossa toista täytyy koko ajan palvella ja erityishuomioida saamatta itse mitään takaisin, niin ollaan väärillä jäljillä.
 

Kun väsyy, tarvitsee tilaa. On hirveän ahdistavaa,  jos ei saa tilaa ”hengittää” silloin kun sitä tarvitaan. Kaikista ihmisistä ei löydy turbovaihdetta, jolla selvitään läpi harmaan kiven ja hoidetaan luottamustehtävät ja harrastukset kuin vettä vaan niin kuin ennenkin. Lähimmäiselle ja itselleen täytyy olla armollinen, silloin kun on se hetki jolloin ei jaksa. Itse helposti vetäydyn kun maailma murjoo. Minua puhuminen ystävien kanssa auttaa, mutta haavojen nuoleminen itsekseen parantaa.
Kuulostaa aika hurjalta, että helpottaa kun karsii huonot ihmissuhteet elämästään.  Mutta totta se on. Joskus ihmissuhde kariutuu luonnostaan ja vasta jälkikäteen huomaa, että niin oli parempi vaikka rikkoutumisen hetkellä tekeekin kipeää. Toisinaan ihmisten, ystävien polut vaan kulkevat eri suuntiin. Itselleni on käynyt niin ja ystävyyden loppuminen teki todella kipeää ja toipuminen vei kauan, mutta jälkeenpäin olen huomannut, että taisimme tukahduttaa toisemme olemalla liian samanlaisia. Tiedä häntä, mutta kyllä se sattuu, pakko tunnustaa, varsinkin kun syyt välien rikkoutumiselle jäivät epäselviksi.
Hyvä ihmissuhde on kuin viileä, tyyni järvivesi saunan jälkeen. Se virkistää ja tuottaa hyvän olon. Kanssakäyminen ystävän kanssa antaa energiaa ja kantaa eteenpäin. Olen onnekas, että elämässäni on hyviä ihmissuhteita. Ne ovat kultaakin kalliimpia ja niitä yritän vaalia. Halaus heille, jotka tunnistavat itsensä. Niinhän me kaikki haluamme säilyttää elämässämme asiat jotka meille tuottavat mielihyvää.
Aina hyvään hetkeen ihmisen kanssa ei tarvita ystävyyttä tai pitkää tuttavuutta. Joskus kohtaaminen arkipäivän keskellä tuntemattomankin ihmisen kanssa voi tehdä todella hyvää. Esim. kerran aloin spontaanisti jutella iäkkään asiakkaani kanssa työasioiden lomassa ja yhtäkkiä huomasimme, että tunti oli kulunut. Tuo tunti on jäänyt mieleeni, se oli vuorovaikutusta parhaimmillaan, vaikka ikäeromme oli varmasti 50 vuotta.
 

Olipa tässä taannoin somessa keskustelua myös valittamisesta ja narisemisesta. Siinä todettiin, että valittaminen ja asioiden purkaminen ystävälle on terapiaa ja niin täytyy saada tehdä hyvässä suhteessa, kunhan muistaa, että sen täytyy toimia molempiin suuntiin. Mutta sellaiset ihmiset, jotka valittavat maailman menoa valittamisen ilosta, ovat kaikesta kateellisia muille ja haukkuvat ihmisiä ”työkseen,” myrkyttävät varmasti ilmapiirin. Olen niin usein itsekin törmännyt tällaiseen ja silloin kun omat energiat ovat vähissä, näiden valittajaihmisten joukossa omakin maailma mustuu helposti kokonaan. Kaikista yhteisöistä löytyy valittajia ja kaikki me sorrumme siihen joskus. Ja jotainhan näillä ihmisillä on vinossa omassa elämässään… Mutta en tee tästä aiheesta nyt sen enempää syväanalyysia.
 

Täällä pienellä paikkakunnalla samat ihmiset ovat tekemisissä työelämässä ja harrastuksissa. Ihmiset tietävät liikaa toisistaan mikä muodostuu väillä ongelmaksi, kun henkilökohtaiset asiat nousevat liian pintaan. Toisaalta uusia ystäviä saa helposti ihmisistä joiden kanssa on muutenkin paljon tekemisissä ja tuttuja löytyy varmasti joka paikasta minne kuljet.
 

Eipä vaivuta synkkyyteen. Yritetään jaksaa nykypäivän tiukassa aikataulussa, yhdessä ja erikseen, kuitenkin toisen ihmisen rinnalla kulkien. Pysähdytään välillä, kuunnellaan toisiamme, virkistytään.
”Työpaikalla ajattelet kotiin jääneitä lapsiasi, kotona ajattelet keskeneräisiä töitäsi. Tämä kamppailu raivoaa jatkuvasti sisimmässäsi.” — Golda Meir

 

 






Takaisin

Ei kommentteja.

Jätä kommentti

Nimi
Email
Kommentti
Varmistus:
päivitä kuva klikkamalla