Tiistai 18.9.2018 Nimipäivät: Tyyne, Tytti, Tyyni ja Pamela
VIIKON KYSYMYS
UUTISET
BLOGIT

Kiuruvesi-lehden blogistit jakavat elämänsä kohokohdat sekä ei niin mahtavat kokemuksensa.
FACEBOOK
INSTAGRAM
@kiuruvesilehti

Inspiroidu

Aleksi Nuutinen Aleksi Nuutinen

18.02.2015

Aleksi Nuutinen Vietnamissa Nha Trangin rannalla.

 

Matkailua on harrastettu itsensä löytämis tarkoituksessa jo aikoja. Löytää hyviä puolia itsestään sekä muista ihmisistä. Löytää mitä haluaa tehdä työkseen tai elämällään. Itsensälöytämismatkoja on harrastaneet monet, joka päivän kavereista kuuluisiin artisteihin.
Meidän viimeinen paikka Vietnamissa oli Phu Quocin saari, jonne lensimme maan suurimmasta ja vilkkaimmasta kaupungista Saigonista. Hiljaisena paratiisisaarena meille uskoteltu paikka osottautui suurimmalta osin oikeaan. Liikenne verrattuna edellisiin kaupunkeihin oli todella hiljaista, meren pystyi haistamaan saaren sisäosiin asti ja ihmiset vaikuttivat rentoutuneilta ja mukavilta.
Yövyimme hostellissa, mutta tämä hostelli oli jotain muuta kuin edelliset reissumme aikana. Ihmiset tutustuivat toisiinsa, kertoivat matkakokemuksiaan ja toinen toistaan uskomattomampia tarinoita. Kuten tehtiin ennen kuin ei-puututa-toisten-asioihin mentaliteetti tuli valloilleen ja hostelleista muodostui pelkkiä nukkumapaikkoja. Olinkin aikaisemmin sanonut, ttä vanhan liiton hostellikulttuuri on kuollut, mutta tältä saarelta ja tästä kyseisestä hostellista sitä vielä löytyi. Tapasimme hostellissamme amerikkalaisen matkaajan, hän oli ollut lähes puolivuotta reissussa. Ystävystyimme ja hän liittyi porukkaamme. Ehdottomasti yksi matkustuksen hyvistä puolista on, että tapaa ihmisiä ympäri maailmaa.
Olimme syömässä illallista rannalla olevassa ravintolassa. Tilasin aterian joka maksoi 75 tuhatta paikallista rahaa, mutta hinta euroissa on vajaat kolme euroa. Oli ilta, mutta lämmin, työnsin varpaat hiekkaan ja tuijotin tähtiä joita olin viimeksi Mongoliassa nähnyt. Juttelimme amerikkalaisen kanssa ja huomasin heti, että hän on fiksu kaveri. Myöhemmin illasta minulle selvisi, että hänkin on kirjoittamassa matkastaan. Kumpikaan meistä ei halunnut kutsua itseään toimittajaksi. Kysyin häneltä, että milloin hänen mielestään voi kutsua itseään toimittajaksi. Hän vastasi: ”Ammatikseen ehkä kun saa ensimmäisen palkan. mutta kaikki voivat olla toimittajia luonteeltaan, jos tekee sitä tosissaan”.
Vietimme viikon saarella. Kiersimme saarta vuokratuilla skoottereilla ja löysimme rannan. Valkoista hiekkaa, kookospuita tuomassa varjoa ja meren aaltojen äänet toivat viimeisen silauksen täydelliseen rentoutumiseen. Rannan jälkeen ajoimme kaupunkiin paikalliselle kalatorille. Tuoretta kalaa altaissa, hedelmiä banaanista vesimeloniin ja suomalaisille vieraampaan rambutan hedelmään. Söimme katukeittiön grillistä riisippuuron tyyliseen taikinaan leivotun banaanin. Jos ei muuta syytä keksi tulla Vietnamiin, niin ruoka.
Ajoimme amerikkalaisen skootterilla lentokentälle. Hänen matkansa jatkui Vietnamista, kun meidän viisumi oli umpeutumassa ja lähtö Kambodzaan häämötti. Hän antoi minulle kirjan, ”Amerikan parhaat matkakirjoitukset”,  jonka oli aikoinaan saanut lahjaksi. Huomasin kuinka haluaisin, että minun kirjoitus olisi joskus vastaavanlaisessa kirjassa. Etukannen sisäpuolelle oli edellinen omistaja kirjoittanut ”Inspiroidu”. Kerkesin lukea sen sanan ja olin jo inspiroitunut.
Jos en muuta tältä matkalta löydä, niin sen inspiraation, että haluan kirjoittaa, haluan tehdä tästä ammatin itselleni. Kirjoittaminen on hieno laji ja olen ylpeä, että olen saanut jo pienen osan tehdä sitä.
Haluaisin olla joskus kokenut ja inspiroitunut kirjailija, joka antaa sen kirjan seuraavalle unelmoijalle. 


Aleksi Nuutinen

Aleksi Nuutinen matkaa Venäjän kautta Aasiaan ja aina Mount Everestille saakka, matka kestää puoli vuotta. Lapinsalon Pajulasta lähtöisin oleva Nuutinen raportoi matkastaan Kiuruvesi-lehdessä.

 






Takaisin

Ei kommentteja.

Jätä kommentti

Nimi
Email
Kommentti
Varmistus:
päivitä kuva klikkamalla