Tiistai 18.9.2018 Nimipäivät: Tyyne, Tytti, Tyyni ja Pamela
VIIKON KYSYMYS
UUTISET
BLOGIT

Kiuruvesi-lehden blogistit jakavat elämänsä kohokohdat sekä ei niin mahtavat kokemuksensa.
FACEBOOK
INSTAGRAM
@kiuruvesilehti

Pakko rakastaa kaaosta

Aleksi Nuutinen Aleksi Nuutinen

06.05.2015

 

Pakko rakastaa kaaosta

Mitähän sieltä oikein tulee? Ajatus pyörii päässäni joka kerta, kun ylitän rajan ja tulen
maahan, josta ei ole kokemusta. Minkälainen ruoka, infrastruktuuri, julkinen liikenne?
Matkustaessa on pakko mukautua paikalliseen kulttuuriin ja sen haittapuoliin, joita
länsimaisen on helppo löytää. Jos vaivut valittamaan, syö se reissuasi merkittävästi. Oletkin
aina pakotettu rakastamaan sitä, minkälainen kaaos ikinä tuleekaan.
 

Myanmar eli entinen Burma, on meidän reissun viimeinen kohde. Epäkehittyneenä ja
alkuperäisyyttä pursuavana Aasian valtiona meille mainostettu maa antoikin odottaa todella
paljon. Silti pieni skeptisyys nousi pintaan, on nimittäin vaikeaa kuvitella maata, johon
McDonalds ei ole ennättänyt.
 

Mitähän sieltä tulee? Onko tämä maa kaikkea sitä uniikkia, jota meille on kerrottu sen olevan?
Astun koneesta ulos ja istun bussiin, joka vie lentokentälle, bussi itsessään on likainen ja
ovet ajaessakin levällään. Mandalayn lentokentältä keskustaan vievä taksi pomppii
hullunkurisesti perin huonossa kunnossa pidetyllä asfalttitiellä.
 

Saavutaan hotelliin iltahämärässä. Mies, joka saattoi meidät huoneeseen, tuo sänkyni viereen
pitkäjalkaisen tuhkakupin merkkinä, että täällä saa polttaa. En muista ikinä olleeni
huoneessa, jossa tuhkakuppi avoimesti tuotaisiin huoneeseen.
 

Poistuessamme hotellilta on aurinko jo laskeutunut horisontissa näkyvien vuorien taakse.
Kävelemme katuja pitkin, yhden yhtä tunnistettavaa kauppaa ei näy. Ei ketjuravintoloita,
kahviloita, huonekalukauppoja tai länsimaalaisia ruokakauppoja. Vain yksinyrittäjien
palveluja.
 

Kävellessämme katuja pitkin huomaan, kuinka maisema on jotain todella mystistä. Katuja
ylittävät ihmiset näkyvät mustina hahmoina vastaan tulevien moottoripyörien ja autojen
valoissa. Näkymässä on jotain taiteellista, intensiivistä ja kaunista. Kunnes hoksaan, että
mistään kohdasta ei löydy katuvaloja.

Muutaman päivän kulttuuritotuttelun jälkeen jatketaan matkaa paljon pienempään Bagarin
kaupunkiin. Bussi, joka meille oli varattu, on priimalaatua. Matkahuollon pikakiitäjää
muistuttava, ilmastoitu, nelipyöräinen on ensimmäinen länsimaalainen kosketus, mihin tässä
maassa törmätään. Bussimatka on paikallinen. Kuski pysähtelee mihin sattuu ottaakseen ihmisiä
kyytiin. Ostan mandariineja katumyyjältä suoraan bussin ikkunasta. Saman aikaan ei niin
imarteleva todellisuus, kun paikallinen nakkaa roskapussin ikkunasta tielle. Maassa, johon
katulamput, länsimaalaiset yritykset, liikennesäännöt eivät ole kerinneet, ei ole myöskään
jätehuoltoa tai kierrätystä.

Ilta alkaa näyttää kasvojaan, kun saavumme Baganiin ja matkustuspäivien niukka ruokavalio
pakottaa meidät heti syömään. Istumme ravintolassa, jossa meille tuodaan ruokalista ja melkein
kuin ilkeänä pilana tulee sähkökatkos ja valot sammuvat. On pilkkopimeää, kun katuvalotkaan
eivät paista. Tarjoilija naurahtaa ja pahoittelee paljastaen, että näitä on luvassa vielä
monta.
 

Kerron, mitä haluaisin syödä sitten, kun sähköt palaavat ja menen istumaan siksi aikaa
ravintolan portaille. On pimeää. Hirvittävä tuuli pöllyttää keskustan hiekkatietä. Taustalta
kuuluu munkkiluostarin rukous loppua kohti kiihtyvällä, mutta kuin seinään loppuvalla äänellä,
kunnes rukous alkaa uudelleen.
 

Katson tätä kaaosta. Siinä missä Suomessa uskotaan jämptiyteen ja petytään pahoin, jos toisin
käy, täällä ei tarvitse pelätä pettymystä, koska tietää, että länsimaalaisella standardilla se
tulee jossain muodossa kuitenkin tapahtumaan.
 

Tämä kaoottinen näky on jotenkin niin uniikki ja aito, että en halua sen loppuvan. Vedän
syvään henkeä, puhallan ilmat ulos hymy huulillani ja mietin, kyllä tätä kaaosta on pakko
rakastaa.

 






Takaisin

Ei kommentteja.

Jätä kommentti

Nimi
Email
Kommentti
Varmistus:
päivitä kuva klikkamalla