Perjantai 14.12.2018 Nimipäivät: Jouko ja Ove
VIIKON KYSYMYS
UUTISET
BLOGIT

Kiuruvesi-lehden blogistit jakavat elämänsä kohokohdat sekä ei niin mahtavat kokemuksensa.
FACEBOOK
INSTAGRAM
@kiuruvesilehti

Matka vanhemmuuteen

Sonja Lång Sonja Lång

16.12.2015

PERJANTAI 10.7.2015. Seitsemän uutiset. Katsotaan tv:tä puolison kanssa. Lähden lautasen kanssa santsaamaan, kun supistuksen iskevät. Ihan yllättäen. Apua! Ei vielä! Minullahan on ollut koko päivän loistava olo. Kaikki on vielä ihan kesken. Eihän pinnasängyssä ole petivaatteita tai reunasuojaa.
 

Nyt on tosi kyseessä. Supistukset ja kipu iskevät sellaisella voimalla, ettei niitä erehdy enää luulemaan harjoitussupistuksiksi. No, sairaalakassi on valmiiksi pakattu. Mutta milloin lähdetään? Ei ole autoa. Tie vie synnyttämään Kuopioon. Sinne on lähdettävä ajoissa. Ambulanssilla.
Nytkö lapsivesi tulee? Jotain outoa tuntuu. Istahdan wc-pöntölle. Soitto synnytyssairaalaan. Selitän tilanteen ääni väristen. Kätilö toisessa päässä pysyy rauhallisena. Antaa ohjeet. Vasta sitten, kun tulee tarpeeksi usein tai kivun kanssa ei enää millään kestä, on aika lähteä.
Seuraa yli kolme tuntia odotusta ja kovinta kipua, mitä olen siihen asti kokenut. Puoliso soittaa ambulanssin. Olo on sietämätön. Käy tuuri, kyyti on lähellä ja tulee pian. Sitten mennään. Haluan ennättää sairaalaan. Saada kivunlievitykset.
Loputtoman pitkältä tuntuneen matkan päätteeksi ollaan perillä, lähempänä puolta yötä. Minut otetaan vastaan. Ja tietty, silloin tilanne jämähtää paikoilleen. Synnytys ja avautuminen eivät etene, supistukset laantuvat. Kipu säilyy kovana.  Jään viettämään pisimmän ja yksinäisimmän yön ikinä. Sattuu ja itkettää. Taivas, ei kukaan varoittanut että kipu on tällaista! Lääkkeet eivät paljoa kipuun tehoa.

PUOLISO tulee aamulla heti takaisin, kun osastolle pääsee. Lisää lääkettä, supistuksia seurataan. Pitkä päivä. Hissuttelen kävellä miehen kanssa hitaasti ulkonakin.
 

Vihdoin ja viimein lauantai-iltana avautuminen on tarpeeksi edennyt ja kipuni alkavat olla sitä luokkaa, että on aika siirtyä synnytyssaliin. Ilokaasusta on hetkellisesti apua terävimpään kipuun.
 

Työvuorot vaihtuvat. Uusi kätilö esittäytyy. Kivut alkavat olla sietämättömät. Kätilö kehaisee, miten sitkeä olen. Kysyy, vieläkö pärjään kaasulla. Kun on sellainen tilanne, että anestesialääkäri on kiireinen, varattuna leikkauksessa, eikä oikein tiedetä, kauanko menee ennen kuin joutuu epiduraalin laittoon. Ei voi kuin odottaa.
 

Supistuskipujen vaihdellessa helvetillisestä infernaaliseen anestesialääkäri tulee vihdoin laittamaan epiduraalin. Ah, autuutta! Supistukset laantuvat. Oksitosiinitippa vauhdittamaan. Sitten kaikki eteneekin suht vauhdilla.
 

Kohta onkin jo aika ponnistaa. Pieni ja siro vauva kuulemma tulossa. Helpottavaa kuulla. Jossain vaiheessa kätilö kysyy, haluanko kokeilla vauvan päälakea. On kuulemma hiuksia. Toki. Hieno tunne!

 

Ponnistusvaihe on nopeasti ohi. 12 minuuttia, luen myöhemmin synnytyskertomuksesta. Koko synnytyksen helpoin osuus. Se, jota etukäteen eniten jännitin ja pelkäsin.
 

JA siinä se pieni ihme nyt on. Rinnalle nostettuna. Olo on epätodellinen. Ei osaa sanoin kuvailla. Tunteen tietää vain toinen saman kokenut, itsekin äiti. Pieni ihmisen alku nostelee päätään. Hamuaa kätilön avustuksella ensimmäiset maitotipat rinnasta. Tytön syntymä menee loppujen lopuksi sunnuntaipäivän puolelle. 3260 grammaa ja 49 senttimetriä täyttä rakkautta syntyy klo 00.57. Maailman kaunein lapsi, tietenkin. Kaikin tavoin täydellinen.

Sonja Lång
synnytti esikoisensa
heinäkuussa

 






Takaisin

Ei kommentteja.

Jätä kommentti

Nimi
Email
Kommentti
Varmistus:
päivitä kuva klikkamalla