Tiistai 23.10.2018 Nimipäivät: Severi, Severin ja Sören
VIIKON KYSYMYS
UUTISET
BLOGIT

Kiuruvesi-lehden blogistit jakavat elämänsä kohokohdat sekä ei niin mahtavat kokemuksensa.
FACEBOOK
INSTAGRAM
@kiuruvesilehti

Mummu, ukki ja pappa

Sonja Lång Sonja Lång

23.02.2016

VIIME aikoina julkisuudessa on ollut paljon keskustelua isovanhemmuudesta. He joko puuttuvat liikaa, tai eivät välitä. Kuuluuko isovanhempien olla aina saatavilla esimerkiksi hoitoavuksi? Osallistuvatko he ihan liikaa, vai harmittavan vähän?
Tämä sai miettimään omaa suhdetta Everiinan isovanhempiin. Sekä yleisesti ottaen tukiverkostoja, ja omaa jaksamista vähän laajemmin.

TUNTUISI hullulta ajatukselta, etteivät omat vanhempani olisi osa elämäämme. Vanhempani asuvat ihan parin kilometrin säteellä meistä, joten halutessamme nähdään vaikka joka päivä. Everiina on vanhemmilleni ensimmäinen lapsenlapsi. Mummu ja ukki ovat olleet luonnollisesti pirpanasta aivan innoissaan. Kuten myös kaikki sisarukseni, sekä tietenkin myös puolison perhe. Ei tytöltä tarvittaessa hoitajia ja syliä puutu. Setiä, tätejä ja enoja riittää isovanhempien lisäksi.
  Vanhempani ovat mukana arjessamme, minkä voivat. Mahdollisimman usein yritetään kyläillä. Haluan, että tytölle syntyy oikein läheiset ja lämpimät välit isovanhempiinsa.
Sisarukseni ovat niin ikään olleet upeasti tukena ja apuna. Olemme miehen kanssa saaneet hoitaa asioita tai siivota, hieman hengähtää, kun tytölle on järjestynyt hoitajia. Joskus jo se, että pääsee puolison kanssa vaikka kahdestaan saunaan, rauhassa kylpemään, on tervetullutta vaihtelua.

YÖKYLÄSSÄ Everiina on ollut vain kerran, uutena vuotena kun kävimme miehen kanssa vähän tuulettumassa. Ja isovanhemmilla tietenkin. Paljon enemmänkin vanhempani varmasti tekisivät, mutta heillä on kummallakin (eritoten äidilläni) omat vaivansa ja terveysongelmansa, jotka pitää ottaa huomioon.
  Äidilläni on paha Menieren tauti, joka rajoittaa hänen elämäänsä rajusti. Jo ihan liikkumisesta lähtien. Äitini voivottelee monesti, ettei jaksa touhuta tytön kanssa, kuten haluaisi. Ei jaksa hoitaa, kuten toivoisi. Aivan suotta. Everiinalla on maailman paras mummu. Rakastava.

VANHEMPANI ovat meidät seitsemän lasta kasvattaneet hyvin, joten otan kaikki neuvot ja ohjeet heiltä ilolla vastaan. Vinkit eivät kaiu kuuroille korville. En tosiaan ota neuvoja tungetteluna, vaan kiitollisena vastaan. Kokemusta lastenhoidosta, jos jotain, vanhemmiltani löytyy. Ei tarvitse hetkeäkään epäröidä luottaa Everiinaa heidän luokseen. Myös tytöstä näkee, miten hän nauttii kun on porukkaa ympärillä. Hellitään ja vähän lellitään.
  Miehen isä, Everiinan pappa (ja muu perhe) asuu kauempana. Näemme valitettavan harvoin. Puolison äiti ei ole enää elossa, joten harmillisesti Everiinalla on vain yksi mummu. Tämä on hieman surullista. Siellä olisi nimittäin varmasti ollut toinen supermummu. Suojaava ja hoivaava. Miehen isä on lisäksi jo ikäihminen, yli 80-vuotias, joten hänkään ei enää voi osallistua lastenlastensa ja lastenlastenlastensa elämään tavalla jolla haluaisi. Voin melkein nähdä, miten pappa veisi Everiinan kalalle ym. jos olisi terveempi ja nuorempi.

KUITENKIN on aivan mahtavaa ja ihanaa pelkästään tietää, että myös matkan päässä asuvat sukulaiset varmasti auttavat tarvittaessa. Ylipäänsä ikävöivät tyttöä ja haluavat osa hänen elämäänsä.
  Kun itselläni on aina ollut erittäin läheiset välit perheeseeni ja tukea on aina saatavilla tiukan paikan tullen, väsymyksen iskiessä, niin on jotenkin kamalaa ajatella, kuinka paljon on perheitä, joilla asiat ei näin hyvin ole. Perhe joko asuu yksinkertaisesti ihan liian etäällä, tai ei vain olla missään väleissä.
  Minulla on isovanhemmuudesta varmaan vähän idyllinenkin mielikuva: mummu ja ukki ovat lapsenlapselle tärkeitä. He rakastavat ja hoivaavat, tuovat elämäämme turvallisuutta ja saavat lapsenlapsen kautta omaan elämäänsä uutta merkitystä. Vanhempani erityisesti näin ensimmäisen lapsenlapsen myötä. Suurin osa isovanhemmista hurahtaa täysin lapsenlapsiinsa.

MUTTA entä jos näin ei olekaan? Jos isovanhempia ei kiinnosta? Kun mummoa ei saa sanoa mummoksi ja syliin ei saa kiivetä, ettei hame rypisty. Kaikki eivät halua olla pullantuoksuisia isoäitejä, eivätkä palloa potkiskelevia vaareja Varmaan hyvin nuorena mummoiksi ja ukeiksi tulevilla voi olla sekin, että iskee jopa jonkinlainen ikäkriisi.
  Tai mikä sitten vastaavasti on liikaa? Voiko tulla ”yliannostus” isovanhempia? Milloin he puuttuvat ja holhoavat liiaksi asti.

MELESTÄNI isovanhemmilla on oikeus sanoa ei. Eivät he ole mitään lastenhoito-orjia. Omasta jaksamisesta on myös huolehdittava. Itse toivon ennen kaikkea isovanhemmilta osallistumista Everiinan elämään, läheisyyttä. Niin että se on molemmin päin miellyttävää. Ja näin onneksi onkin. Tiedän myös, että sisarukseni (ja miehen perhe ja suku) haluavat suojella tyttöä kaikin mahdollisin tavoin.
  Lastenlasten hoidon ei kuitenkaan tarvitse mennä omien suunnitelmien ohi. Sekään ei ole hyvä, jos isovanhemmat alkavat elää elämäänsä pelkästään lastenlasten kautta. Nykyajan isovanhempien ikähaitarikin on iso. Kuten meillä. Puolison isä siis on jo yli 80-vuotias, saman ikäinen kuin omat isovanhempani. Oman vanhempani sitten taas ovat päälle 50-vuotiaita. Heillä on vielä alaikäisiä lapsiakin, sisaruksiani, kotona huollettavanaan. Nuorin pikkusiskoni on vielä peruskoulussa. Joten tietenkin heillä on myös oma elämänsä.

EN koskaan haluaisi tilannetta, että vanhempani (tai muu perhe) kokisi Everiinan hoidon tai auttamisen vain velvollisuutena, taakkana. Tiedän, että he auttavat omasta halusta. Meidän tilanne on onneksi sellainen, että kun emme pariin päivään käy, niin jo on mummulla ja ukilla pientä pirpanaa kova ikävä.  Puhumattakaan kuinka paljon puolison kauempana asuva perhe ikävöi. Everiina on rakastettu.

KUNHAN Everiina kasvaa, en huolehdi siitä, että mummolassa häntä hemmotellaan. Tiedän, että niin tapahtuu. Kuten sanonta kuuluu: kuka lapsenlapset hemmottelisi pilalle, jolleivat isovanhemmat. En usko myöskään, että mitään riitaa tai vääntöä syntyy tytön kasvatuksesta, ruokailusta, nukkumaanmenosta, kurista tai lahjoista/herkuista. Mummolassa säännöt saavatkin olla hieman lepsummat. Mummun ja ukin luona käymisessä, ja siellä olemisessa, on pienelle ihan oma taikansa.
Minua ja puolisoa vanhempina, on kuunneltu ja kuunnellaan. Vanhempani kunnioittavat toiveitamme ja tapojamme. Itse taas yritän olla joustava ja kunnioitan isovanhempien tapaa olla isovanhempia. Hoitotavat eroavat, mutta se ei haittaa.

HIEMAN huvittuneenakin olen seurannut isääni tytön syntymän jälkeen. Hänestä on tullut kunnon pehmoukki. Everiina on onnistunut kietomaan isoisän ihan pikkusormen ympärille. On hellyttävää seurata, kun ukki heittäytyy pirpanan viereen lattialle leikkimään ja pelleilemään. Kunhan tyttö on isompi, niin ukki saa ottaa pikku apurin ruoanlaittoon ja leipomaan jne.

ARVOKKAINTA, mitä isovanhemmat voivat tarjota, on aika. Tärkeintä on, että mummu, ukki ja pappa ovat osa Everiinan elämää ja saavat seurata hänen kasvuaan ja kehitystään, uuden oppimista. Kauempana asuva pappa valitettavan vähän kylläkin. Toivottavasti hän kuitenkin pysyy kohtuullisen vireänä ja elää niinkin kauan, että neiti hieman varttuu. Edes sen aikaa, että tyttö osaisi juosta sylilin iloisesti halaten ja sanoa ”pappa”.

 

Sonja Lång

synnytti esikoistyttärensä

heinäkuussa 2015



 

 






Takaisin

Ei kommentteja.

Jätä kommentti

Nimi
Email
Kommentti
Varmistus:
päivitä kuva klikkamalla