Sunnuntai 16.12.2018 Nimipäivät: Auli, Aulikki, Aada, Ada ja Adele
VIIKON KYSYMYS
UUTISET
BLOGIT

Kiuruvesi-lehden blogistit jakavat elämänsä kohokohdat sekä ei niin mahtavat kokemuksensa.
FACEBOOK
INSTAGRAM
@kiuruvesilehti

Vapaus tuo vastuuta

Kiia Lyytinen Kiia Lyytinen

03.05.2017

SUOMEN perustuslaissa on asetettu jokaiselle kansalaiselle oikeus ilmaista vapaasti mielipiteitään ja ajatuksiaan. Me saamme julkaista ja jakaa niitä ilman ennakkosensuuria. Saamme olla eri mieltä kuin muut ja vastustaa päättäjien tekemiä päätöksiä sekä järjestää mielenosoituksia, jos koemme epäoikeudenmukaisuutta. Saamme luvan olla kiitollisia siitä, että voimme kohtalaisen vapaasti päättää omista asioistamme. Emme joudu pahoinpideltäväksi tai vangituksi, jos esimerkiksi kerromme tahtovamme kuulua eri uskontoon kuin valtaosa maamme asukkaista. Samaa vapautta ei ole kaikissa maissa.
 
USEIN suomalaisilta unohtuu, että jokaisen meistä pitäisi siitä vapaudesta huolimatta pystyä seisomaan sanojensa takana ja miettiä mitä sanoo tai julkaisee. Harmillisen usein sosiaalisesta mediasta saa lukea kirjoituksia, joiden julkaisemista ei ole mietitty juuri ollenkaan (tai ainakaan ne eivät anna sellaista kuvaa, että tekstiin olisi paneuduttu).
Monet hyvinkin nuoret lapset opettelevat tavan haukkua vihamiehiään julkisesti sosiaalisessa mediassa vedoten siihen, että Suomi on vapaa maa. He eivät ehkä edes ymmärrä sen olevan rikos. Kirjoitukset leviävät toisten nähtäville hyvinkin nopeasti ja saa uhrin tuntemaan olonsa vieläkin yksinäisemmiksi, kun haukkujan kaverit lähtevät nauramaan tai kommentoimaan mukana.

ESIMERKIKSI Ask.fm-sovelluksessa monet käyttäjät joutuvat kuuntelemaan anonyymina kirjoitettuja asiattomia kommentteja. Niissä mennään henkilökohtaisuuksiin ja loukataan toista julmuuksilla, sekä levitellään asioita, jotka kuuluvat vain hänelle itselleen, eivätkä edes välttämättä pidä paikkaansa.
Se on minusta hyvin väärin, enkä itse suosittele edes luomaan profiilia sellaisiin paikkoihin, joissa sinua voidaan lähestyä nimettömänä, jos tiedät olevasi sen verran herkkä, ettet pääse kommenteista yli. Niiden puolestaan, jotka tunnistavat itsensä tuomitseviksi arvostelijoiksi ja kirjoittavat ja sanovat mitä sattuu, pitäisi miettiä onko se oikeasti ok. Olisi hyvä miettiä kaksi kertaa ennen kuin painaa enteriä tekstejään julkaistaessa, sekä opetella miettimään toisten tunteita kaikessa mitä tekee ja sanoo

VAIKKA meillä onkin sananvapaus, ei se tarkoita sitä, että saisimme halveksua muita ihmisiä, tai levittää heistä perättömiä huhupuheita. Jokaisella on oikeus hauskaan elämään ilman syrjintää tai rasististen kommenttien kohteeksi joutumista. Kenenkään ihmisarvoa ei saisi loukata tai halventaa, vaikka maamme olisikin kuinka vapaa tahansa.

 






Takaisin

Ei kommentteja.

Jätä kommentti

Nimi
Email
Kommentti
Varmistus:
päivitä kuva klikkamalla