Perjantai 19.1.2018 Nimipäivät: Heikki, Henrik, Henrikki, Henri, Henry, Henrika ja Henrietta
VIIKON KYSYMYS
UUTISET
BLOGIT

Kiuruvesi-lehden blogistit jakavat elämänsä kohokohdat sekä ei niin mahtavat kokemuksensa.
FACEBOOK

Palvelumme on ruuhkautunut

Raimo Tuoriniemi Raimo Tuoriniemi

06.09.2017

ONKO kenelläkään muulla tullut mieleen, että nykyään ei enää saa palvelua, eivätkä tavaratkaan tahdo kestää kuin hätäisesti kaupasta kotiin?
 Olin ajatellut, että rouvalleni ei tarvitse hankkia Suomen passia.

SIISPÄ joudun hankkimaan hänelle moneen maahan viisumin, matkailu kun avartaa. Ostin innoissani matkan molemmille Etelä-Afrikkaan. Kierrokseen olisi kuulunut yhden maailman kauniimman maan kiertämistä ja suuresti arvostamani Nelson Mandelan vankilan syynäämistä.  Lisämatkana lapsuudesta asti päässäni kummitellut Victorian putoukset Zimbabwen puolelta.  Livingstone, I suppose? Internet-myynnissä sanottiin kauniisti: viisumi = ei tarvitse.
  Sepä ei tietenkään tarkoittanut thaimaalaisia, niin kuin vaimoni.
  Siispä soitto Etelä-Afrikan suurlähetystöön Helsinkiin. Suomea murtava mies sanoi, että pitäisi tulla Helsinkiin antamaan sormenjälkinäyte. Ihmettelin vähän, koska sirupassit ovat olleet käytössä miltei joka maassa jo kymmenisen vuotta.

TÖISTÄ päivä vapaata ja Ruokolahden kautta Helsinkiin. Ilokseni sain passikuvan suoraan auton ratista Lappeenrannan ja Kouvolan välillä. Helsingissä olimme tunnin etuajassa sovitusta ajasta, koska selvitimme ruuhkat, ja sanoin suomalaiselle naisvirkailijalle, että hän antaa viisumikaavakkeet. Voimme odottaessamme täyttää niitä.
  ”Ei täällä saa odottaa, ihmiset puhuvat henkilökohtaisia asioitaan”, nainen sanoi tiukkana. ”Ja sormenjälkinäytettä ei tarvita.”

JOO. Siispä alakerran saunan lämpöiseen pienleipomoon ja konditoriaan syömään viinereitä ja juomaan kahvia. Palasimme vajaan tunnin kuluttua. Huomasin, että sääntö ei ollut koskenut muita, vaan odotushuoneessa oli neljä muuta hakijaa kuluttamassa aikaa. Kun pääsimme asioimaan, naisella ei ollut sanoa muuta kuin ei. Viisumihakemusta ei oteta vastaan, koska Tain oleskelulupakortti päättyy 31.8.17. Ei vaikka oleskelulupakortissa lukee ”pysyvä”. Viisumihakemusta ei oteta vastaan, koska teillä ei ole lentolippuja, vaan pelkkä lentolippuvaraus.  Molemmat uutta tietoa meille, muualle kyllä kelpaa.
  Kiristelin hampaitani ja sanoin, että jätämme hakemuksen ja postitamme puuttuvat postiin.
  ”Ei käy. Jätätte kaikki kerralla. Ja postia emme suosittele, koska sen kautta on hävinnyt tavaraa. Tuotte hakemuksen henkilökohtaisesti ja myös haette sen.”
En edes jaksanut sanoa, että meillä on edestakaista matkaa tuhat kilometriä aina yhtä käyntiä kohden, niin kuin tätä turhaa käyntiä kohden. ”Voitte tietenkin hommata Helsinkiin asiamiehen, joka käy puolestanne. Ja käynnit Helsingissä voitte kokea matkailuna.”
  Siis hommaamaan Taille uutta oleskelulupakorttia, jotta voi hakea viisumia. Maahanmuuttovirastossa puhelinautomaatti vastasi ja valitti ruuhkaa. Valittelun jälkeen puhelu katkaistiin heti. Muutaman päivän yrittelyn jälkeen nuori nainen vastasi, mutta hänen asiansa oli tiivistettynä: ”En minä mitään tiedä, minä olen vaan täällä töissä.” Internetin kautta ensimmäinen vapaa aika Kuopion maahanmuuttoviraston asiointipisteeseen oli 17.9. Siis kaksi ja puoli viikkoa kortin vanhentumisen jälkeen. Sähköistä hakemusta ei voi jättää, koska Tain pankkitunnukset ovat Säästöpankkiin, jota Maahanmuuttoviraston internet ei tunne.
  Etelä-Afrikan matka alkaisi 16.10. Pitäisi odottaa ensin oleskelulupakorttia ja sitten viisumia.
  Ette varmaan ihmettele, kun soitin matkatoimistoon ja muutin matkamme Singaporeen ja Malesiaan.

RAIMO TUORINIEMI
Kirjoittaja on yrittäjä

 






Takaisin

Ei kommentteja.

Jätä kommentti

Nimi
Email
Kommentti
Varmistus:
päivitä kuva klikkamalla