Keskiviikko 23.9.2020 Nimipäivät: Mielikk ja Teklai
VIIKON KYSYMYS
UUTISET
BLOGIT

Kiuruvesi-lehden blogistit jakavat elämänsä kohokohdat sekä ei niin mahtavat kokemuksensa.
VIERASKYNÄ
FACEBOOK
INSTAGRAM
@kiuruvesilehti

Viimeinen talvisodan veteraani

Tauno Tikkanen on ihan hyvässä kunnossa, vain kuulo ja näkö ovat hieman heikkoja.
Tauno Tikkanen on ihan hyvässä kunnossa, vain kuulo ja näkö ovat hieman heikkoja.

27.11.2019 Jaana Selander

TUNO TIKKANEN (103) lienee viimeinen Kiuruvedellä elävä talvisodan veteraani. Tikkanen näki vartiotornista, kun talvisota syttyi. Tauno Tikkanen haavoittui 29.2.1940, pari viikkoa ennen talvisodan päättymistä. Talvisodan syttymisestä tulee lauantaina kuluneeksi 80 vuotta.

TAUNO TIKKASEN  sota alkoi vartiovuorossa 30.11.1939 kello 7. Vartiotorni oli kannaksella Lipolan mutkassa. Vartiovuorossa oli kaksi sotilasta, toinen tornissa ja toinen tornin juurella puhelimen ääressä. Kaiken varalta.
  – Vartiotornista seurattiin jo ennen sodan syttymistä, mitä naapuri tekee. Rajan takana oli vilkasta liikettä. Aamulla vihollinen lähti sitten tulemaan sellaisella voimalla, aseilla ja miehistöllä, että hyvä, että päästiin pois, Tikkanen muistelee.
  Nuorelle miehelle näky oli kauhistuttava, panssareita tuli rajan takaa kilometrin levyisenä vyöhykkeenä. Hyökkäysvaunujen takana oli miehistöä, autoja ja muuta kalustoa. Tykistökeskitys oli valtaisa. Hyökkäys oli hämmentävä ja yllättävä.
  Manittakoon, että kuuluisat Mainilan laukaukset laukaistiin muutaman kilometrin päässä Lipolasta. Pietariin Lipolasta on matkaa noin 60 kilometriä.
  Keskitystä kesti melkein taukoamatta kahden päivän ajan. Suomalaiset olivat ryhmittyneinä asemiinsa, jonka jälkeen joukot vetäytyivät.
  – Eivät suomalaiset pärjänneet niin suurelle porukalle.
 

TIKKANEN muistaa, että sotilaskodin varasto evakuoitiin. Vääpeli antoi kaikille ohi kulkeville sotilaille luvan täydentää tupakka- ja makeisvarastoa niin paljon kuin kukin jaksaa kantaa.
  Tauno Tikkanen oli tutustunut lähetti Huidaan, joka oli rikkaan talon poika, hänellä oli auto, jonka peräkontti lastattiin täyteen tupakkaa ja makeisia.
  – Kävi kuitenkin niin, että joku tiesi varastosta ja kähvelsi sen.
  Taistelut olivat kiivaita. Komppania siirtyi paikasta toiseen pitkiäkin matkoja.
  Tauno Tikkanen muistaa, että koko talvisodan aikana tarjoutui vain kerran tilaisuus saunomiseen. Toinenkin kerta piti olla, mutta siinä kävi niin hullusti, ettei lähetti löytänyt saunaa. Lapista kotoisin oleva toinen lähetti ei osannut suunnistaa, vaikka komppanian päällikkö Verho antoi tälle ohjeet saunan sijainnista. Lähetti ei uskonut  Tikkasta, vaikka tämä sanoi toisen lähetin menevän väärään suuntaan.
Jouluksi komppania majoittui Hopeamäki-nimiselle paikalle. Muistikuviin Tikkaselle ovat jääneet vihollisen pommitukset. Tikkanen toi telttaan pienen kuusen oksan, jonka hän kiinnitti teltan keskisalkoon, siinä ei ollut koristeita. Miehille jaettiin ylimääräinen joulukuivamuona, jossa oli kinkkua, pullaa, sokeria. Jokainen sai paketin.

TALVISODASSA oli kovia pakkasia. Uudet komiat nahkasaappaat eivät estäneet sitä, että toisen jalan varpaat paleltuivat niin, että niistä lähtivät kynnet. Saappaat nimittäin kastuivat ja Tauno nukahti heinäkasaan -30 asteen pakkasessa.
  Tauno Tikkanen toimi talvisodassa komppanian lähettinä, komppanian tehtävänä oli Kannaksen taisteluissa partiointi ja avustaminen murtokohdissa.
  Tikkasen komppanian päällikkö Verho kaatui 23.2.1940 Kämärällä lähettinsä kanssa. Tauno Tikkanen itse haavoittui vain 13 päivää ennen talvisodan päättymistä Pilppulassa, jossa kaatui 45 Suomen sotilasta.
  – Peräännyttiin yötä myöten ja kun aamu valkeni, meidän oli pakko leiriytyä matalaan petäjikköön. Venäläiset lentokoneet ampuivat suomalaisia. Vaikka oli pimeä yö, oli valoisaa kuin päivällä. Venäläiset valaisivat taistelumaaston valoraketein.
  Tauno Tikkanen suojautui puiden runkojen suojaan.
  – Kiven kupeessa kyyhötettiin, kiven takana oli kuusi. Lentokoneen tykin räjähtävä kranaatti osui kuuseen ja katkaisi sen kuin tupakan. Vieressä olleet sukset menivät silpuksi. Yksi sirpale osui  takalistooni.
  Sairasapu pääsi paikalle, sillä päivän valjettua levisi sankka sumu ja vihollisen lentokoneet eivät päässeet ilmaan. Tauno Tikkanen viettiin Imatralle Rauhan sairaalaan ja sieltä junalla Porin yleiseen sairaalaan, josta myöhemmin haavoittuneet siirrettiin Kellahden kartanossa sijaitsevaan toipilaskotiin.
  – Sumu ja pilvinen sää suojasivat koko sairaskuljetusmatkaa niin, etteivät venäläisten pommikoneet sitä häirinneet. Venäläiset pommittivat myös sisämaata ja yksi pommeista oli osunut Porin yleisen sairaalan seinän viereen, seinässä oli hiushalkeama kuudennen kerroksen kohdalle saakka.
  Tauno Tikkanen muistaa, kuinka toipilaskodin kartanon omistajan rouva itki välirauhan solmimista. Rouvan mielestä sotaa olisi voinut vielä jatkaa, koska Suomen menetykset olivat suuret.
  – Rouvalla ei ollut tietoa siitä tulihelvetistä, mitä olimme joutuneet kestämään.
 

TIKKANEN kotiutettiin vasta 23.5.1940 Kuopion sairaalasta.
  – Arvaamattomia ja valtavia ovat  muistot talvisodasta, Tikkanen sanoo.
  – Minulla kävi valtavan hyvä tuuri, niin hyvä, ettei sitä ole kellään muulla, luonnehtii Tikkanen talvisodan kokemustaan ja ennen kaikkea sitä, että selvisi hengissä.
  Pelolle ei voinut antaa tilaa, sillä sotia piti, koska ei ollut vaihtoehtoja. Tappioita piti välttää.
  Sitä Tikkanen kuitenkin miettii, että miksi johtajiksi laitettiin kokemattomia päälliköitä, jotka antoivat perustelemattomia käskyjä. Ei ollut suunnitelmaa, ei etukäteisvalmisteluja.
  Kannaksella oli Tauno Tikkasella muutamia tuttuja Kiuruveden miehiä: Rytkyltä Erkki Lehto ja Eino Pesonen sekä Ruutanalta Tauno Väisänen. Poskimäen Antti soti kannaksella niin ikään ja Eino Tikkanen Ryönänjoelta, Tauno Tenhunen ja Seppo Tikanmäki olivat Valkjärvellä.

 






Takaisin

Ei kommentteja.

Jätä kommentti

Nimi
Email
Kommentti
Varmistus:
päivitä kuva klikkamalla