Keskiviikko 5.8.2020 Nimipäivät: Salme, Sanelma ja Gurli
VIIKON KYSYMYS
UUTISET
BLOGIT

Kiuruvesi-lehden blogistit jakavat elämänsä kohokohdat sekä ei niin mahtavat kokemuksensa.
VIERASKYNÄ
FACEBOOK
INSTAGRAM
@kiuruvesilehti

Korona ei ole rokottanut aivan kaikkia

 Fiboxin Kiuruveden tehtaanjohtaja Jouni Vartiainen sanoo, ettei lomautuksiin ole ollut tarvetta. Tilanne on pikemminkin päinvastoin, sillä lisää osaavia tekijöitä kaivattaisiin.
Fiboxin Kiuruveden tehtaanjohtaja Jouni Vartiainen sanoo, ettei lomautuksiin ole ollut tarvetta. Tilanne on pikemminkin päinvastoin, sillä lisää osaavia tekijöitä kaivattaisiin.

15.07.2020 Aku Laatikainen

Korona ei ole rokottanut aivan kaikkia

Fibox Tested Systems teki keväällä jopa tuotantoennätyksiään. Myöskään KPA Uniconin toimintaan koronaviruspandemia ei ole vielä kovin suuresti vaikuttanut.
Koronavirus on näkynyt melko ikävästi tämän vuoden yritys- ja talousuutisissa, mutta jotkut ovat porskuttaneet pandemiasta huolimatta vahvasti.
  Yksi hyvä esimerkki löytyy Kiuruvedeltä. Muun muassa sähköohjauskeskuksia valmistavalla Fibox Tested Systemsillä on menossa mainio vuosi.
  – Etenkin alkuvuodesta meillä oli tosi hyvä tilauskanta ja sen myötä maalis-huhtikuussa teimme jopa uusia tuotantoennätyksiä, kertoo Kiuruveden tehtaanjohtaja Jouni Vartiainen.
  – Olemme myös saaneet koko ajan hyvin osia toimittajilta koronasta huolimatta, eikä asiakkaidenkaan liiketoimintaan korona ole ainakaan vielä kovin paljon vaikuttanut, joten niinpä meillä on ollut vilkas vuosi, Vartiainen sanoo.
  Fiboxilla ei ole ollut tarvetta lomautuksiin, pikemminkin päinvastoin.
  – Meidän on pitänyt lisätä kapasiteettia ja ylitöitäkin on tullut paiskittua. Harmillisesti korona keskeytti uusien työntekijöiden rekrytoinnin, mutta nyt alkukesästä saimme palkattua tänne Kiuruvedelle yhden uuden työntekijän. Lisääkin tosin vielä tarvittaisiin.
  Kukaan ei ole myöskään sairastunut, sillä Fiboxilla on kiinnitetty tarkoin huomiota hygieniaan. Fibox työllistää Kiuruvedellä 25 ihmistä.
  Alkuvuoden ja kevään ohella myös kesä on lähtenyt Vartiaisen mukaan virkeästi käyntiin.
  – Loppukesä on jo myytynä ja vaikuttaisi siltä, että syksylläkin olisi melko paljon puuhaa luvassa, toisin kuin vaikkapa viime vuonna. Todennäköisesti jouluun saakka painetaan tänä vuonna melko lailla kaasu pohjassa ja olemme syksymmällä mukana alihankintamessuillakin muun työn ohessa.
  – Kaiken kaikkiaan ennusteet vaikuttavat valoisilta. Ei ole huolta siitä, että työt loppuisivat. Sekin etu tässä meillä on, että isoilta asiakkailta saadaan yleensä hyvät ennusteet etukäteen, joten voimme hyvin suunnitella omaa toimintaamme.

Ainakin vielä menee hyvin

Energiateknologiaa valmistavan KPA Uniconin toimitusjohtaja Jukka-Pekka Kovanen sanoo, että Kiuruveden tehtaalla on riittänyt hyvin töitä, ja sama tahti jatkuu ainakin syksyyn saakka. Kiuruveden tehdas työllistää tällä hetkellä noin 60–70 työntekijää ja sieltä lähtee tuotteita ympäri maailmaa.
  – Mahdollinen koronavaikutus näkyy meillä viiveellä. Liiketoimintamme pohjautuu uusiin investointeihin, joiden liikkeelle lähtöä ja näin ollen uusien kauppojen saamista yleinen taloudellinen epävarmuus on jonkin verran viivästyttänyt, mutta vasta lähitulevaisuudessa olemme viisaampia syksyn ja loppuvuoden suhteen.
  Mikäli uudet investoinnit eivät lähde liikkeelle odotetulla tavalla, on Kovasen mukaan tilanteeseen jo varauduttu.
  – Pidämme silloin lomia tai olemme lomautettuina. Tähän on onneksi totuttu KPA Uniconissa, että välillä on hiljaisempaa kiireisempien aikojen oheen.

Organisaatiomuutoksia

KPA Uniconissa on tehty jonkin verran organisaatiomuutoksia kevään mittaan.
  – Jatkossa tavoitteenamme on siirtää painopistettä enemmän kansainväliseen liiketoimintaan ja palveluliiketoiminnan kasvuun, Kovanen kertoo.
  Vaikka syksystä ei vielä pysty kovin tarkkoja ennusteita antamaan, sanoo Kovanen, että     KPA Unicon tekee tänä vuonna joka tapauksessa hyvän tuloksen.
  – Toimialan näkymät ovat lupaavat. Meidän tuotteille on kysyntää, sillä monessa paikassa on painetta siirtyä uusiutuvan energian ratkaisuihin.
  – Lisäksi useat vanhat laitokset ovat parhaillaan ikääntymässä, joten niissä pitää lähitulevaisuudessa uusia kalustoa.

 






Takaisin

Ei kommentteja.

Jätä kommentti

Nimi
Email
Kommentti
Varmistus:
päivitä kuva klikkamalla