Torstai 18.1.2018 Nimipäivät: Laura
VIIKON KYSYMYS
UUTISET
BLOGIT

Kiuruvesi-lehden blogistit jakavat elämänsä kohokohdat sekä ei niin mahtavat kokemuksensa.
FACEBOOK

Kuntosalin sijaintipaikka mietyttää

29.02.2012 Anu Laitinen

UIMAHALLIN kuntosalilla käy useana päivänä viikossa runsas joukko liikunta- ja tukielinsairauksista kärsiviä ihmisiä. Monella heistä on tekonivel tai joku muu kuntoutusta vaativa toimenpide taustalla. Yksi aktiivikävijöistä on eläkkeellä oleva Anna Myllynen.
- Minulle laitettiin tekonivel polveen ja kesästä lähtien olen käynyt täällä uimahallilla kuntosalilla ja sen jälkeen jatkan vesijuoksulla, Myllynen kertoo.
Myllynen arvelee, että jos hänellä ei olisi ollut mahdollisuutta hyödyntää uimahallin palveluja, hän ei olisi vieläkään liikuntakykyinen. Hän on huolissaan uimahallin kuntosalin kohtalosta.
- Kaikki lähti huhupuheesta liikkeelle. Kuulimme, että tätä oltaisiin siirtämässä pois täältä uimahallilta ja uusi paikka olisi jäähallin yläkerta.
Myllysen huolenaiheena on uimisen ja kuntosalin yhdistäminen samalla kertaa.
- Monelle meistä jo pukeutuminen on vaikeaa. Nykyisellään on ollut helppo lähteä vesijuoksuun kuntosalin jälkeen.
Uimahallilla pääsee kerrosten välillä liikkumaan hissillä, joten toiminnot ovat saavutettavissa ilman porrasnousuja. Myllynen pelkää, että kuntosalin käyttö vähenee ja hankaloituu jos uimaan pitäisi jatkossa siirtyä ulkokautta kulkemalla.
- On puhuttu, että tänne kuntosalille tarvitaan uusia laitteita, mutta nykyiset kyllä riittävät meille.
Lisätilan tarvetta Myllysen mielestä on ehkä liioiteltu, sillä hänen mukaansa salilla on päiväsaikaan alle 20 henkeä enimmillään ja tila on tähän asti riittänyt.

LIIKUNTATOIMEN mukaan uimahallin kuntosalin laitteiden uusiminen on ajankohtaista. Tilaa pitäisi saada lisää sekä tehokkaampi ilmastointi. Nykyisellään niin tilan koko kuin ilmastoinnin teho tulee vastaan kävijämäärään suhteutettuna.
- Meillä on raha varattuna tälle vuodelle kaupungin investointibudjettiin.  Muutostöihin on varattu 40 000 euroa, liikuntasihteeri Lassi Myllylä.
Myllylän mukaan kuntosalin laitteisiin on myös varattu raha, mutta kaupunki järjestänee laitteistojen hankinnan leasingilla.
Uimahallilla kuntosalia aktiivisesti käyttävät seniori-ikäiset ovat Myllylän mukaan eniten harmissaan jos kuntosali siirrettäisiin jäähallille entisen keilahallin tiloihin.
- Etsimme erilaisia vaihtoehtoja tilojen suhteen ja pyrimme huomioimaan kaikki käyttäjäryhmät.  Myös tilojen suhteen on olemassa erilaisia vaihtoehtoja. Päätös asiaan pitäisi saada tehtyä, sillä jos uudet laitteet halutaan käyttöön, meidän pitäisi pystyä tilaamaan ne huhtikuussa.

 






Takaisin

Ei kommentteja.

Jätä kommentti

Nimi
Email
Kommentti
Varmistus:
päivitä kuva klikkamalla