Sunnuntai 21.1.2018 Nimipäivät: Aune, Oona, Auni, Agnes ja Agneta
VIIKON KYSYMYS
UUTISET
BLOGIT

Kiuruvesi-lehden blogistit jakavat elämänsä kohokohdat sekä ei niin mahtavat kokemuksensa.
FACEBOOK

Veteraanit höyryjunalla Lieksaan

Antero Huttunen (vas.) on yksi veteraanijunan puuhamiehistä, veteraanit ovat hengessä mukana, kuvassa: Heikki Väisänen, Irja Kononen, Vilho Svärd ja Oskari Ruotsalainen.
Antero Huttunen (vas.) on yksi veteraanijunan puuhamiehistä, veteraanit ovat hengessä mukana, kuvassa: Heikki Väisänen, Irja Kononen, Vilho Svärd ja Oskari Ruotsalainen.

09.04.2014 Jaana Selander

KIURUVEDELTÄ Lieksaan syyskuussa lähtevään höyryveturijunaan kerätään talkoilla puuta polttoaineeksi. Juhlajuna kuljettaa veteraaneja ja muuta juhlaväkeä Lieksaan, missä vietetään jatkosodan päättymisen 70-vuotismuistojuhlaa 4. päivänä syyskuuta.
 - Sodan aikana myös kotirintama osallistui monella tavalla huoltotehtäviin, muun muassa mottitalkoot olivat kaikille tuttua työtä. Nuoret ja vanhat hakkasivat halkoja, nyt virittelemme vastaavanlaisia talkoita, sanoo Rukajärven suunnan historiayhdistyksen puheenjohtaja Tenho Tikkanen.
Halkojen pitää olla mieluiten koivua, noin puolen metrin mittaisia ja suurikokoisia. Puutavaraa voi toimittaa Kiuruveden ratapihalle. Kootut puut lahjoitetaan veturiyrittäjä Tapio Laaksomiehelle.
Mahdollista on, että höyryjuna ajelee Iisalmen ja Kiuruveden väliä jo kesällä tapahtumien aikana. Höyryjuna voi toimia vip-junana Viljo-messujen ja Iskelmäviikon aikana.
Höyryjuna lähtee syyskuussa Kiuruvedeltä ja pysähtyy Iisalmen, Kajaanin, Vuokatin ja Valtimon asemilla, kaikissa pysähdyspaikoissa on juhlatilaisuus. Junassa on ohjelmaa ja veteraaniesittelyjä. Juhlaväki yöpyy Nurmeksessa, mistä lähdetään seuraavana aamuna Lieksaan, jossa on kansalaisjuhla ja juhlaseminaari. Veteraaneille matka ja yöpyminen ovat ilmaisia. Juhlajunaan pääsevät mukaan muutkin kuin veteraanit.
Lieksan pääjuhlassa juhlapuheen pitää puhemies Eero Heinäluoma. Veteraanin puheenvuoron käyttää ja Rukajärvi-keskuksen vihkii kenraaliluutnantti Ermei Kanninen.
Juhlaseminaarin aiheena on Rautatiet sodanajan huoltotehtävissä. Seminaarissa käsitellään jatkosodan viimeisten päivien taisteluita, aiheesta puhuu sotahistorioitsija Tauno Oksanen. Petroskoin yliopiston professori Juri Kilin esitelmöi Repolan sunnasta jatkosodassa.
Juhlajunassa on mukana Mannerheim, marsalkkaa esittää harrastajanäyttelijä Mikko Remes. Hän haastattelee kaikkia matkalle osallistuvia veteraaneja.
Junassa on mukana TV2, joka lähettää jatkuvasti netissä ohjelmaa, lisäksi televisio tekee kansalaisjuhlasta dokumenttiohjelman.
Veteraanijunan juhlallisuudet käynnistyvät Kiuruvedellä seminaarilla, valokuvanäyttelyn avajaisilla ja Kevyt osasto kakkosesta kertovan kirjan julkistamistilaisuudella. Seminaarin avaa Kainuun prikaatin komentaja eversti Juha Sonninen.
Kansalaisjuhlan takana on Rukajärven suunnan historiayhdistys, Suomen Sotaveteraaniliitto, Veturimiesten liitto, Raideammattilaiset JHL, Haapamäen Museoveturiyhdistys ja Höyryraide Oy, Kainuun prikaati, Kainuun, Pielisen-Karjalan ja Ylä-Savon kaupungit ja kunnat.

 






Takaisin

Ei kommentteja.

Jätä kommentti

Nimi
Email
Kommentti
Varmistus:
päivitä kuva klikkamalla