Torstai 18.1.2018 Nimipäivät: Laura
VIIKON KYSYMYS
UUTISET
BLOGIT

Kiuruvesi-lehden blogistit jakavat elämänsä kohokohdat sekä ei niin mahtavat kokemuksensa.
FACEBOOK

Mies menehtyi kalareissulla, heikkoja jäitä syytä varoa

Martti Keränen sytytti menehtyneen miehen muistoksi kynttilän Sulkavan osakaskunnan puolesta Sulkavanjärven Murtoselälle maanantaina.
Martti Keränen sytytti menehtyneen miehen muistoksi kynttilän Sulkavan osakaskunnan puolesta Sulkavanjärven Murtoselälle maanantaina.

30.12.2014 Jaana Selander

KALASTAJA hukkui Sulkavanjärvellä lauantaina aamupäivällä. Kaksi kiuruvetistä miestä oli lähtenyt aamulla moottorikelkalla kalaan. Miehet olivat ajaneet rannasta reilun kilometrin matkan, kunnes jää petti moottorikelkan ja reen alta. Miehet pääsivät jään reunalle, mutta toinen miehistä menehtyi paikan päällä. Menehtynyt mies on syntynyt 1950-luvulla. Miehillä oli yllään normaalit talvivarusteet. Paikalle tuli pelastuslaitoksen ja ensihoidon yksiköitä sekä pelastushelikopteri. Poliisi jatkaa asian selvittämistä kuoleman syyn tutkintana.

SULKAVANJÄRVEN rannalla, Vanhapihassa, koko ikänsä asunut Sulkavan osakaskunnan sihteeri Martti Keränen tietää, missä onnettomuus sattui ja millainen jäätilanne on järvessä. Hän on seurannut Sulkavanjärveä eri vuodenaikoina kymmeniä vuosia. Keränen itse ei olisi lähtenyt moottorikelkalla vielä järvenjäälle, sillä Sulkavanjärvi jäätyi parisen viikkoa sitten 18.12.
- Järven tilanne on ollut  syksyn aikana vaihteleva, kolmet jäät ovat sulaneet. Selkävedet jäätyivät vasta parisen viikkoa sitten, Keränen kertoo.
Sulkavanjärvi ei ole päässyt vahvasti jäätymään, sillä jään päälle on satanut lunta. Lumi estää syvän jääkerroksen muodostumisen, sillä lumi toimii eristeenä ilman ja jään välissä.
- Tapanina ajattelin, että verkkomiehet varmaan suuntaavat järvelle lauantaina. Jos minulta olisi kysytty, lähteäkö kelkalla, en olisi suositellut.
Keränen kävi alkuviikosta tutkimassa oman rantansa jäätilannetta, jäätä oli 19 senttiä puolessa selässä. Keräsen kotipaikka on lahdelmassa.
Keränen tuntee kalassa käyneet miehet. He kävivät järvellä kesällä ja talvella, sillä miehet kalastivat ammattimaisesti. Miehet lähtivät Keräsen mukaan ajamaan Sääskiniemestä kohti Murtoselkää, missä turma sattui. Kohdassa, missä moottorikelkka sukelsi veteen, on Keräsen arvion mukaan vettä noin 10 metriä.
Keränen itse lähtee tutkimaan jään vahvuutta kirveen ja mittatikun kanssa heti, kun jää tulee Sulkavanjärveen.
- Ensimmäiset jäät tulivat marraskuussa, jään vahvuus oli tuolloin 7 senttiä, kävin itsekin pari kertaa tuolloin jäällä hiihtelemässä. Sitten sää lauhtui ja jäät sulivat.
Keränen valittelee, että Sulkavajärvi on vienyt monta miestä kesällä ja talvella. Lähellä  piti tilanteita on ollut hänelläkin, mutta niistä on selvitty.
 

 






Takaisin

Ei kommentteja.

Jätä kommentti

Nimi
Email
Kommentti
Varmistus:
päivitä kuva klikkamalla