Sunnuntai 21.1.2018 Nimipäivät: Aune, Oona, Auni, Agnes ja Agneta
VIIKON KYSYMYS
UUTISET
BLOGIT

Kiuruvesi-lehden blogistit jakavat elämänsä kohokohdat sekä ei niin mahtavat kokemuksensa.
FACEBOOK

Kiuruvedellä tehtiin 12 tilakauppaa

Tuleeko Väinö Kemppaisesta vielä viljelijä, se jää nähtäväksi. Mikko Kemppainen jatkaa isänsä Hannun  jalanjäljissä.
Tuleeko Väinö Kemppaisesta vielä viljelijä, se jää nähtäväksi. Mikko Kemppainen jatkaa isänsä Hannun jalanjäljissä.

08.01.2015 Jaana Selander

YKSI niistä toteutettiin Niemiskylän Aholassa, kaupassa isän ja pojat roolit vaihtuivat, kun myyjä Hannu Kemppainen siirtyi palkolliseksi ja ostaja Mikko Kemppainen omistajaksi. Aholassa tilakauppa tehtiin viime vuoden huhtikuussa. Sukupolvenvaihdosta oli  tilalla suunniteltu jo 6-7 vuotta.
  Sukupolvenvaihdoksen Kemppaisilla teki haastavaksi se, että Ahola oli Hannu Kemppaisen vaimon kuolinpesän nimissä. Tila muutettiin myöhemmin yhtymäksi ja lopulta Hannu Kemppainen ja hänen tyttärensä möivät osuutensa Mikko Kemppaiselle.
   Mutkia matkaan toi myös Hannu Kemppaisen osakkuus Maitoaho-nimisessä yhtiössä, jossa on mukana kaksi muuta osakasta: Matti Kämäräinen ja Jarno Kämäräinen. Koska Kemppainen nosti Maitoahosta pääomatuloa, ei Ely-keskus hyväksynyt järjestelyä maatilatuloksi, mikä on lainansaannin ehtona.
  Tilakauppa toteutettiinkin lopulta Ahola-tilalla niin, että Mikko Kemppainen osti Aholassa kasvatetut, mutta  Maitoaholle vuokratut hiehot itselleen, samoin tehtiin Maitoahon Aholasta vuokraamien peltojen suhteen.  Mikko Kemppaiselle on nyt omassa kasvatuksessa 30 hiehoa ja 40 hehtaaria peltoa. Maitoahossa on lypsäviä 165 ja nuorta karjaa 40 hiehoa, Tihilässä kasvatuksessa on lisäksi noin 60 hiehoa. Maitoa Maitoaho tuottaa 1,4 miljoonaa litraa vuodessa.
   Sukupolvenvaihdoksessa Hannu Kemppainen siirtyi Maitoahoon palkkatyöntekijäksi, sillä hänellä on eläkkeelle vielä matkaa 1,5 vuotta. Mikko Kemppaiselle työ Maitoahossa on niin ikään tuttua, sillä hän oli yhtymässä palkollisena kuusi vuotta.
 
KEMPPAISTEN tilakaupassa hyvänä asiantuntija-apuna toimi Aktiivinen SPV-tilahanke, joka ylitti odotukset Pohjois-Savossa. Kiuruvedellä hankkeessa oli mukana 24 tilaa vuosien 2012-2014 aikana. Tilakauppoja tehtiin viime vuonna 12 kappaletta. Osa hanketilojen kaupoista toteutui jo vuonna 2013 ja osa tulee toteutumaan parin lähivuoden aikana.
  Hankkeen projektipäällikkö Sirpa Lintunen kertoo, että luopumistuen muutokset vauhdittivat eläköitymissuunnitelmia monella tilalla. Viime vuonna luopumistuelle pääsyn alaikäraja nousi 59 vuoteen, kuitenkin viime vuonna saattoi vielä jäädä luopumistuelle 56-vuotiaana, jos luopumustukea oli haettu vuoden 2014 loppuun mennessä ja sukupolvenvaihdoskaupat tehtiin viime vuonna.
  Myös nuorten viljelijöiden aloitustukea haettiin viime vuonna Pohjois-Savossa huomattavasti aikaisempia vuosia enemmän, päätöksiä tehtiin kuutisenkymmentä kappaletta.

AKTIIVINEN SPV-tilahankkeen päärahoitus tuli ELY-keskukselta Manner-Suomen maaseutuohjelman ja Euroopan maaseuturahaston tukena. Muita rahoittajia olivat Pohjois-Savon kunnat, hankkeessa mukana olevat tilat ja koulutuksiin osallistuneet. Hankkeen kokonaisbudjetti oli 439 000 euroa.
  Hankkeen vastuullisina toteuttajina toimivat Savonia-ammattikorkeakoulu ja MTK Pohjois-Savo. Hankkeen yhteistyökumppaneita olivat muun muassa alueen maatilat, Pohjois-Savon kunnat, alueen muut oppilaitokset, ProAgria Pohjois-Savo sekä ELY-keskus.

 

 






Takaisin

Ei kommentteja.

Jätä kommentti

Nimi
Email
Kommentti
Varmistus:
päivitä kuva klikkamalla