Maanantai 23.7.2018 Nimipäivät: Oili ja Olga
VIIKON KYSYMYS
UUTISET
BLOGIT

Kiuruvesi-lehden blogistit jakavat elämänsä kohokohdat sekä ei niin mahtavat kokemuksensa.
FACEBOOK
INSTAGRAM
@kiuruvesilehti

Apteekkitoimintaa jo 100 vuotta

Proviisori Marja Blomberg aloitti apteekissa vuonna 1994.
Proviisori Marja Blomberg aloitti apteekissa vuonna 1994.

08.01.2015 Anu Laitinen

KIURUVEDELLÄ apteekkitoiminnan alkamisesta on kulunut 100 vuotta. Ensimmäinen itsenäinen apteekki perustettiin Kiuruvedelle 1915. Sitä aikaisemmin, vuodesta 1891 lähtien, Kiuruvedellä toimi Iisalmen apteekin alaisuudessa niin sanottu lääkevarasto. Itsenäinen apteekki voitiin perustaa, kun Berndt Forsblom sai apteekkioikeudet Kiuruvedelle vuonna 1915.

VIIMEISEN kymmenen vuoden aikana apteekkitoiminnan muutostahti on ollut kova. Palvelujen muuttuminen tietotekniikkapainotteisiksi on tuonut uusia toimintatapoja, mutta myös antanut enemmän aikaa lääkeneuvonnalle. Proviisorina Kiuruveden apteekissa toimiva Marja Blomberg on ollut saman työnantajan palveluksessa jo kaksikymmentä vuotta.
  - Siirtyminen atk-pohjaisiin ratkaisuihin on vaikuttanut muun muassa työtehtäviin. Samoin osan palvelujen ulkoistaminen on antanut lisäresursseja asiakaspalveluun. Aloittaessani vuonna 1994 tehtäviini kuuluivat myös työvuorolistojen teko sekä palkanlaskenta.
  Apteekkien lääkevalmistus on hiipunut. Nykyisin Kiuruveden apteekissa voidaan tehdä erilaisia voideseoksia.
  - Esimerkiksi voimme lisätä perusvoidepohjaan kortisonia tai desinfioivia aineita. Muut tilataan yliopistollisesta apteekista.
 

NYT vuonna 2015 Kiuruveden apteekissa palvelee apteekkarin lisäksi proviisori, yhdeksän farmaseuttia, kaksi farmanomia, lääketyöntekijä, merkantti sekä apteekkiapulainen. Apteekin osaava henkilökunta pyrkii kaikessa toiminnassaan edistämään asiakkaittensa lääkehoidon oikeaa ja turvallista toteutumista sekä koneellisen annosjakelun että asiantuntevan lääkeneuvonnan kautta.
- Voitaneen todeta, että iästään huolimatta apteekki toimii sangen pirteästi, apteekkari Henrik Salomies toteaa.
 
KIURUVEDEN Apteekin tilat remontoitiin vuonna 2010, jolloin perinteinen palvelutiski muutettiin palvelupisteiksi. Reseptiasiakkaita palvelee viisi suoratoimipistettä. Kassapalvelut on keskitetty ulosmenon viereen yhteen paikkaan.
  - Suurin muutos viimeisen vuodenaikana on ollut reseptien muuttuminen e-resepteiksi, Blomberg kertoo.
Noin 90 prosenttia resepteistä on sähköisiä. Palvelu on Blombergin mukaan toiminut hyvin.
  - E-resepti on helpottanut asiointia. Paperireseptiä ei enää tarvitse muistaa ottaa mukaan. Asiointiin tarvitaan vain kela-kortti.
  Kiuruveden Apteekin reseptuuri on noin 100 000.
  - Maaseutuapteekiksi tämä on iso apteekki, Blomberg sanoo.
Asiakkaita apteekissa käy Kiuruveden lisäksi ympäryskunnista.
 

 






Takaisin

Ei kommentteja.

Jätä kommentti

Nimi
Email
Kommentti
Varmistus:
päivitä kuva klikkamalla