Sunnuntai 21.1.2018 Nimipäivät: Aune, Oona, Auni, Agnes ja Agneta
VIIKON KYSYMYS
UUTISET
BLOGIT

Kiuruvesi-lehden blogistit jakavat elämänsä kohokohdat sekä ei niin mahtavat kokemuksensa.
FACEBOOK

Kotiseutumuseo avattiin kesäksi

Kiuruveden kotiseutumuseo on avoinna kesäisin.
Kiuruveden kotiseutumuseo on avoinna kesäisin.

17.06.2015 Anu Laitinen

KIURUVEDEN kotiseutumuseolla on tärkeä tehtävä perinteiden säilyttämisessä tuleville sukupolville. Museo avattiin sunnuntaina kesän ajaksi kiuruvetisille sekä lomalaisille.
Museonhoitajana tänä kesänä toimii Jenna Ruotsalainen. Museossa voi tutustua Kiuruveden perinteisiin. Yläkertaan on koottu kattava näyttely kodintekstiileistä. Yläkerran näyttelyn on koonnut Jenna Ruotsalainen. 
– Näyttelyn kokoaminen on antoisaa, sillä siinä historia konkretisoituu esineiden kautta. Ensin saa tehdä tutkimustyötä ja koota näyttelyn esineistä sen perusteella, hän kertoo.
Ruotsalainen on Kiuruveden museossa töissä nyt kolmatta kesää. Hän toimii oppaana museossa kävijöille. Museo on avoinna arkisin 12-17 ja sunnuntaisin 12-15.

KIURUVEDEN kotiseutumuseon avajaisiin ei tänä vuonna saapunut niin paljoa väkeä kuin edellisinä vuosina. Kulttuurisihteeri Heidi Huhtilaisen mukaan avajaisissa on aikaisempina vuosina ollut satapäin porukkaa. Tänä vuonna avajaisiin tuli reilu parikymmentä henkeä.
– Tämä on todella harmillista, kun kelikin on mitä mainioin. Aurinko paistaa. Lieneekö syynä se, että on rippijuhlien aika, Huhtilainen pohtii.
Avajaisissa ohjelmanumeroina oli nypläystä, pirtanauhojen tekoa sekä  varpuvispilöiden tekoa. Kotiseutuyhdistys piti huolta perimätiedon opettamisesta. Olavi ja Annamaija Juntunen neuvoivat vispilöiden teossa.
– Nyt on viimeisimpiä aikoja tehdä näitä vispilöitä. Hieskoivunoksat soveltuvat tähän paremmin kuin rauduskoivu. Oksien latvukset kuoritaan ja perataan. Sopivan pituinen ja kokoinen nippu liitetään yhteen ja näin meillä on valmis vispilä, Olavi Juntunen kertoo.
Varpuvispilöitä on käytetty aikanaan muun muassa vellin sekoittamiseen tai patojen pesuun. Nykyään muurinpohjalettujen paistajat käyttävät sitä voinlevitykseen.
Avajaisiin saapuneiden Valma ja Väinö Kaikkosen mukaan perimätiedon sekä perinteiden ylläpito on tärkeä asia.
– Olemme aina oppineet jotain uutta täällä käydessämme. Nyt opimme näiden varpuvispilöiden teon, Valma Kaikkonen kertoo.
– Näistä muistaa, mitä on ennen vanhaa tehty, Väinö Kaikkonen toteaa.

 






Takaisin

Ei kommentteja.

Jätä kommentti

Nimi
Email
Kommentti
Varmistus:
päivitä kuva klikkamalla