Sunnuntai 21.1.2018 Nimipäivät: Aune, Oona, Auni, Agnes ja Agneta
VIIKON KYSYMYS
UUTISET
BLOGIT

Kiuruvesi-lehden blogistit jakavat elämänsä kohokohdat sekä ei niin mahtavat kokemuksensa.
FACEBOOK

Uusi parkour-alue tuli tutuksi temppuilemalla

Parkour-ammattilaiset Vesse Saastamoinen (vas.) ja Niko Miettinen.
Parkour-ammattilaiset Vesse Saastamoinen (vas.) ja Niko Miettinen.

30.09.2015 Tiina Kilvensalmi

KIURUVEDEN  liikuntaviikko käynnistyi maanantaina vauhdikkaasti yläkoulun pihamaalle avatulla parkour-alueella. Liikuntaviikolla kannustetaan kokeilemaan uusia lajeja ja osallistumaan tapahtumiin.
 

YLÄKOULUN pihamaalle on ilmestynyt erikoisen näköinen liikunta-alue. Maasta nousee palloja, seinämiä, esteitä ja kiipeilyteline. Alakoululaiset tutustuivat parkouriin koulupäivän aikana Jyväskylän Parkour Akatemian kouluttajien Vesse Saastamoisen ja Niko Miettisen opastuksella.
  Illalla alueen avajaisissa Saastamoinen ja Miettinen esittelivät lajia yleisölle. Lapset kannustivat tekemään myös hurjimpia temppuja, kuten vauhdikkaita voltteja.
  – Parkour voi olla aivan yksinkertaista, mutta siinä voi tehdä myös näyttäviä liikkeitä. Hurjemmat temput vaativat paljon harjoittelua. Lapset ovat olleet tosi innoissaan tästä kentästä. Jos pienestä pitäen harrastaa lajia, motoriset taidot kehittyvät valtavasti, kertoo Saastamoinen.
 

PARKOURIN idea ei ole kilpaileminen, vaan jokainen tekee juttuja omalla tasollaan.
  – Tässä lajissa jokainen yrittää voittaa itsensä. Harrastaja haastaa itsensä ja pyrkii parantamaan omaa suoritustaan, Saastamoinen kertoo.
   Parkour on hyvin vapaa laji, jota jokainen voi tehdä omalla tyylillään. Tarkkuushypyt, heilautukset, seinäponnistukset ja kissanloikat tehdään omien taitojen puitteissa. Lajin idea on liikkua paikasta toiseen ylittäen esteitä sulavasti ja nopeasti.
  – Minusta hauskinta hypätä esteen yli ja ali. Hypyn jälkeen voi pyörähtää ilmassa. Aion käydä täällä melkein joka päivä, kertoo Miro Kattainen kentältä.
  Parkour-alueen avajaisten yhteydessä viereisellä lähiliikuntakentällä lapset pelasivat sählyä.
– Lähiliikuntapaikan ja parkour-alueen idea on, että tänne ei varata vuoroja. Alueella liikutaan ja pelataan sulassa sovussa. Yläkoulun pihamaalla liikunta-alue on keskeisellä paikalla kaikkien käytettävissä. Näin koululaiset pääsevät hyödyntämään tätä myös välitunneilla, kertoo liikuntasihteeri Lassi Myllylä.

LIIKUNTAVIIKKO jatkuu tänään keskiviikkona sählyn ja harrastekiekon parissa.  Torstaina pelataan vanhoja perinnepelejä Satumetsän päiväkodin piha-alueella ja pingistä yläkoulun isossa salissa. Perjantaina pelataan harrastekiekkoa ja lauantaina harrastekaukalopalloa.
  Liikuntaviikko huipentuu sunnuntaina yleisöluisteluun, jota vetävät Kiuruveden Taitoluistelijat ja Kiuruveden Kiekko -81.

 






Takaisin

Ei kommentteja.

Jätä kommentti

Nimi
Email
Kommentti
Varmistus:
päivitä kuva klikkamalla