Maanantai 22.1.2018 Nimipäivät: Visa ja Fridolf
VIIKON KYSYMYS
UUTISET
BLOGIT

Kiuruvesi-lehden blogistit jakavat elämänsä kohokohdat sekä ei niin mahtavat kokemuksensa.
FACEBOOK

Maakuntaviesti sivakoidaan ensi viikon lauantaina

Maakuntaviesti hiidettiin Kiuruvedellä edellisen kerran vuonna 2008.
Maakuntaviesti hiidettiin Kiuruvedellä edellisen kerran vuonna 2008.

16.02.2016 Aku Laatikainen

POHJOIS-SAVON maakuntaviesti hiihdetään Kiuruvedellä ensi viikon lauantaina 27. helmikuuta alkuperäisen aikataulun mukaan. Vielä viime viikolla säätilanne vaikutti huonolta, ja niinpä lopullinen päätös Suomen vanhimman maakuntaviestin järjestämisestä venyi tämän viikon maanantaille.
Järjestävän seuran eli Kiuruveden Urheilijoiden puheenjohtaja Kari Saastamoinen oli hyvillään viestin toteutumisesta.
  – Tässä on ollut haasteelliset olosuhteet pitkin talvea, ja viime viikon lauha jakso säikäytti toden teolla. Onneksi viikonloppuna tuli kuitenkin riittävästi lunta. Lisäksi nyt on alkanut vielä pakastua sopivasti.
  – Sen verran jouduimme kuitenkin joustamaan, että järjestämme viestin kokonaan vapaalla hiihtotavalla. Näin tehtiin mm. muutama vuosi sitten Iisalmessa. Perinteisen latujen tekoon olosuhteet eivät ole tänäkään vuonna riittävät. Hyvä kuitenkin, että voimme hiihtää alunperin suunnitellulla latuprofiililla.
  – Työtähän tässä riittää toki nytkin, että kaikki saadaan kuntoon ajoissa, mutta uskon että voimme tarjota hiihtäjille ja yleisölle hyvän tapahtuman, Saastamoinen luottaa KiurU:n talkooväkeen.

KIURU:SSA harkittiin uutta viestipäivää maaliskuulle.
  – Olisi kuitenkin ollut hankalaa löytää sopivaa ajankohtaa, sillä maaliskuun kilpailukalenteri on jo valmiiksi niin täynnä. Siellä on mm. monien ikäluokkien SM-kisoja tulossa, joten varmasti ne olisivat vaikuttaneet maakuntaviestin osanottajamäärään.
  – Iisalmestakin ehdotettiin jo meille, että tulkaa pitämään maakuntaviesti Paloisvuoren ensilumenladulle. Mutta onneksi saamme nyt hiihdettyä Kuorevirralla.
  Lumen tykittäminen ei Kiuruvedellä tullut kysymykseen, sillä kaupungissa ei ole sopivaa laitteistoa ja vuokraaminen olisi tullut kalliiksi.
  – Eikä sitä lunta olisi voinut esimerkiksi järven jäältäkään kuskata, sillä jäät ovat vielä niin vetisessä kunnossa.
  – Onhan tämä melkoista näiden nykytalvien kanssa. Viimeksi täällä oli maakuntaviesti vuonna 2008 ja silloinkin oli iso savotta, että kisat saatiin pidettyä. Ensinnäkin siirsimme viestin loppiaiselta tammikuun lopulle, ja silloinkin oli vielä paha tilanne vain viikko ennen h-hetkeä.
  – Jouduimme mm. kuskaamaan Haapakummun lentokentältä 150 kuormallista lunta, jotta ladut saatiin kilpahiihtokuntoon. Tosin muutama päivä ennen viestiä tuli sitten taivaaltakin ihan mukavasti lunta, Saastamoinen muistelee.
  Vuoden 2008 ohella Kiuruvedellä on ollut maakuntaviesti vuosina 1996 ja 1978. Hiihdetty on niin Kiuruvedellä kuin Hingunniemessäkin. Aiemmin järjestävä seura oli Kiuruveden Jänne, joten tämänvuotinen viesti on ensimmäinen Kiuruveden Urheilijoiden isännöimä.
Maakuntaviestiä on hiihdetty Pohjois-Savossa jo vuodesta 1907 ja tämän vuoden viesti on järjestyksessään 97:s. Viesti on jäänyt pitämättä mm. sotavuosina.

MAAKUNTAVIESTISSÄ uutuutena ovat tänä vuonna perhe-, kaveri- ja työpaikkasarjat. Matkana näissä on  3x1 kilometriä ja jokaisessa joukkueessa on oltava ainakin yksi mies tai yksi nainen.
  – Yritämme saada tätä kautta lisää osallistujia. Tosin yksi ja sama hiihtäjä voi sääntöjen mukaan hiihtää sekä harraste- että kilpajoukkueessa.
  – Alunperin tiedotimme, että sama hiihtäjä voi olla maakuntaviestijuoksun tapaan kahdessa kilpaporukassakin, kuten esim. veteraaneissa ja yleisessä, mutta Hiihtoliiton säännöt kielsivät tämän, Saastamoinen kertoo.

VIESTITAPAHTUMAN avaus on kello 9.30 ja harrastesarjojen lähtö tapahtuu kello 10. Kilpasarjoissa lähtölaukaus kajahtaa kello 11.
  Kilpasarjoissa hiihdetään ensin junioreiden ja veteraanien viestit, ja loppuhuipennuksena ovat naisten ja miesten yleiset, jotka starttaavat kello 13 tienoilla.
  Kaikissa sarjoissa on kolme osuutta, paitsi miesten yleisessä peräti seitsemän.
Ilmoittautumisaika viestiin umpeutuu tulevana sunnuntaina. Yleisöä Kuorevirralle odotetaan noin 1000-1500 katsojaa.

 






Takaisin

Ei kommentteja.

Jätä kommentti

Nimi
Email
Kommentti
Varmistus:
päivitä kuva klikkamalla