Maanantai 22.10.2018 Nimipäivät: Anja, Anita, Anniina ja Anitta
VIIKON KYSYMYS
UUTISET
BLOGIT

Kiuruvesi-lehden blogistit jakavat elämänsä kohokohdat sekä ei niin mahtavat kokemuksensa.
FACEBOOK
INSTAGRAM
@kiuruvesilehti

KiuPassa kohti uutta futiskautta

KiuPan juniori Aatu Kärkkäinen pallottelemassa Kuorevirran tekonurmella.
KiuPan juniori Aatu Kärkkäinen pallottelemassa Kuorevirran tekonurmella.

13.04.2016 Aku Laatikainen

KIURUVEDEN PALLOILIJAT liikuttaa jälleen pariasataa pallotaituria. Seuran suurimpana tavoitteena on saada tänä vuonna lisää aikuisia mukaan toimintaan.

 

KUOREVIRRAN tekonurmikentällä käy vilpoisa kevätpuhuri ja muutama vesipisarakin tipahtelee taivaalta. Vihreä vera peittyy vielä paikoitellen valkoisen lumen alle. Myös kentän reunamilla on joitakin lumikasoja.
Tästä huolimatta kevät kuitenkin etenee ja kesä lähestyy. Se on saanut myös jalkapalloharrastajat liikkeelle. Kiuruveden Palloilijat on jo puhdistanut talkoilla osan tekonurmesta harjoittelukuntoon.
– Parisen viikkoa aiemmin päästiin nyt aloittamaan ulkokausi kuin viime vuonna. Parhaimmillaan on toki aloitettu jo maaliskuunkin puolella, mutta kyllä tämä huhtikuun alkukin on hyvä, kertoo KiuPan puheenjohtaja Pekka Kattainen, joka on pallottelemassa Kuorevirralla seuran D-juniori Aatu Kärkkäisen kanssa.
Huhtikuu on KiuPassa touhukasta aikaa, kun uuden kauden kuvioita pannaan kuntoon. Kattaisen ja junioripäällikkö Vesa Vainion mukaan seuralla on kuitenkin kokenut organisaatio, joten KiuPassa odotellaan hyvillä mielin toukokuun alkua, jolloin sarjapelit käynnistyvät.
– Harjoituksissa on alkanut täysi rähinä tällä viikolla. Meillä on tulevalle kaudelle yhdeksän kilpajoukkuetta sekä pari harrasteporukkaa ja 2011-2012 syntyneille futisseikkailuryhmä. Jäseniä seurassa on yhteensä noin parisataa ja tämä määrä on pysynyt melko vakaana viime vuosina, Kattainen kertoo.

UUSIA valmentajia KiuPassa on tulevalle kaudelle tasan yksi kappale.
– Tavallaan se on vahvuuskin, että meillä on suurin osa kokeneita toimijoita, mutta kyllähän heitä lisää kaivattaisiin, Vainio myöntää.
– Tästä päästäänkin meidän tämän vuoden tärkeimpään tavoitteeseen. Aiomme panostaa aiempaa voimakkaammin siihen, että saisimme toimintaamme lisää aikuisia mukaan. Lapsia meillä kyllä riittää ja junnuja olisi tulossa nykyistä enemmänkin, mutta aikuisia pitäisi saada valmentajiksi ja ohjaajiksi vetämään toimintaa.
– KiuPa on tunnettu kasvattajaseura, ja haluamme panostaa junioreihin sekä parantaa toimintaamme tällä saralla koko ajan. Se tosin vaatisi lisää tekijöitä.
Vaikka aikuisia voisi olla enemmän, on kuitenkin moni asia myös hyvällä tolalla.
– Kiuruvedellä on mainiot olosuhteet jalkapallon harrastamiseen. Tekonurmen ohella löytyy pari luonnonnurmikenttää, ja kaikki ovat vuodesta toiseen huippukunnossa. Tämä osaltaan mahdollistaa hyvän juniorityön, Kattainen ja Vainio kiittelevät.

 






Takaisin

Ei kommentteja.

Jätä kommentti

Nimi
Email
Kommentti
Varmistus:
päivitä kuva klikkamalla