Perjantai 23.2.2018 Nimipäivät: Aslak ja Bjarne
VIIKON KYSYMYS
UUTISET
BLOGIT

Kiuruvesi-lehden blogistit jakavat elämänsä kohokohdat sekä ei niin mahtavat kokemuksensa.
FACEBOOK

Tommi Remes SM-nelonen

Tommi Remes kilpailee elokuun alussa Lappeenrannassa 22-vuotiaiden SM-kisoissa.
Tommi Remes kilpailee elokuun alussa Lappeenrannassa 22-vuotiaiden SM-kisoissa.

27.07.2016 Aku Laatikainen

KIURUVEDEN Urheilijoiden toinen edustaja, pikajuoksija Sara Francis karsiutui alkuerissä sadalla metrillä. Molempien seuraava tähtäin on elokuussa nuorten SM-kisoissa.

KIURUVEDEN Urheilijoiden moukarinheittäjä Tommi Remes linjasi tämän vuoden alussa yhdeksi tavoitteekseen mitalin yleisurheilun SM-kilpailuista eli Kalevan Kisoista. Pitkään tämä tavoite näyttikin viime viikonloppuna Oulussa toteutuvan, mutta lopulta Remeksen oli tyytyminen neljänteen sijaan Raatin stadionin moukarihäkissä.
  Remes ei kuitenkaan ollut täysin pettynyt saavutukseensa.
  – Usein sanotaan, että urheilussa neljäs sija on se kaikkein inhottavin, mutta kyllä minulla jäi sen verran paljon eroa siihen pronssiin, ettei sinällään jäänyt harmittamaan. Toki mitali olisi ollut mukavaa saada, mutta tällä kertaa kävi näin.
  Remes oli viime vuonna Kalevan kisoissa kuudes, joten parannusta tuli muutama pykälä.

KARSINNASSA Remes heitti tuloksen 67,81.
  – Se oli sellainen varma perusheitto. Tiesin, että jos saan vain tuloksen eli moukarin osumaan kenttään, tulee heitto riittämään finaaliin.
  – Finaalin alla kunto ja omat tuntemukset olivat todella hyvät. En kuitenkaan saanut yhtään teknisesti onnistunutta heittoa aikaan. Ehkä minulla oli liikaa nuoruuden intoa, kuten yleensä tällaisissa isoissa kisoissa tuppaa olemaan.
  Remeksen kausi jatkuu ensi viikolla, kun hän kilpailee 22-vuotiaiden SM-kisoissa 6.–7. elokuuta Lappeenrannassa. Sieltä tavoitteena on kultamitali.
  – Kaksi parasta pääsee lisäksi Pohjoismaiden mestaruuskisoihin, joten siinäkin mielessä kilpailu on tärkeä.
  Elokuun lopulla Remes heittää vielä Lappeenrannan Eliittikisoissa. Kauden huipentumana on perinteisesti Suomi-Ruotsi -maaottelu, joka käydään tällä kertaa Tampereella Ratinan stadionilla syyskuun alussa.
  – Sinne olisi myös kivaa päästä osallistumaan. Toki riippuu, että lähtevätkö kärkiheittäjät Söderberg ja Seppänen maaotteluun, mutta ainakin yksi paikka on vielä täysin avoinna. Lappeenrannan Eliittikisoilla on iso painoarvo siinä, että kuka tai keitä valitaan Tampereelle, Remes kertoo.

KIURUVEDEN pikajuoksulahjakkuus Sara Francis osallistui Kalevan kisoissa naisten sadalle metrille. Hän juoksi alkuerissä 0,9 metrin vastatuuleen ajan 12,54 sekuntia, mikä riitti 22. sijaan. Finaaliin olisi vaadittu aika 12,04. Myös Francisin kausi jatkuu seuraavaksi oman ikäluokan Suomen mestaruuskisoilla.

 






Takaisin

Ei kommentteja.

Jätä kommentti

Nimi
Email
Kommentti
Varmistus:
päivitä kuva klikkamalla