Maanantai 20.11.2017 Nimipäivät: Jalmari, Jari, Hjalmar ja Pontus
VIIKON KYSYMYS
UUTISET
BLOGIT

Kiuruvesi-lehden blogistit jakavat elämänsä kohokohdat sekä ei niin mahtavat kokemuksensa.
FACEBOOK

Sininen Helmi sai uudet yrittäjät

 Kaikilla on aihetta hymyyn. Leo ja Kaija Ruotsalainen (vas.) pääsevät nyt tekemään sitä, mistä ovat aina haaveilleet, mutta johon ei ole ollut aikaa. Leolla on harkinnassa myös eläkkeelle jääminen heinäkuussa. Laakereilleen he eivät jää lepäämään. Juho, Jaana ja Jarmo Saastamoinen odottavat hotelli- ja ravintolabisneksen pyörittämistä jännittynein, mutta innostunein mielin. Saastamoisen perhe on iloinen, että heistä tulee taas kiuruvetisiä.
Kaikilla on aihetta hymyyn. Leo ja Kaija Ruotsalainen (vas.) pääsevät nyt tekemään sitä, mistä ovat aina haaveilleet, mutta johon ei ole ollut aikaa. Leolla on harkinnassa myös eläkkeelle jääminen heinäkuussa. Laakereilleen he eivät jää lepäämään. Juho, Jaana ja Jarmo Saastamoinen odottavat hotelli- ja ravintolabisneksen pyörittämistä jännittynein, mutta innostunein mielin. Saastamoisen perhe on iloinen, että heistä tulee taas kiuruvetisiä.

04.01.2017 Jaana Selander

SININEN Helmi on saanut uudet yrittäjät. Hotelli- ja ravintolatoimintaa pyörittävät jatkossa Juho, Jaana ja Jarmo Saastamoinen Matkailu J. Saastamoinen Oy:stä. Kaija ja Leo Ruotsalainen tekivät yrityskaupat Sinisen Helmen liiketoiminnasta ja rakennuksista sekä maa- ja metsäomaisuudesta Saastamoisten kanssa maanantaina. Saastamoiset innostuivat matkailualan yrittäjyydestä puolitoista vuotta sitten ollessaan mukana sukujuhlassa Sinisessä Helmessä. Tuolloin Leo Ruotsalainen markkinoi, että yritys olisi kaupan virkeille ihmisille.

SAASTAMOISET eivät tee alkuun muutoksia Sinisen Helmen toimintaan, yritykseen palkataan kolme ulkopuolista työntekijää. 
  Jarmo ja Jaana Saastamoinen ovat molemmat lähtöisin Kiuruvedeltä, he ovat asuneet Iisalmessa 20 vuotta. Jarmo Saastamoinen on taustaltaan yrittäjä, hän on mukana kahdessa metallialan yrityksessä Vieremällä: Ratesteel Oy:ssä ja RD Technology Center Oy:ssä, jotka työllistävät 65 henkilöä. Juho on töissä RD Technology Center Oy:ssä, Saastamoisten toinen poika Ratesteel Oy:ssä. Juho Saastamoinen on koulutukseltaan merkonomi ja Jaana Saastamoinen opiskelee sosionomiksi.
  Sinisen Helmen pääosakas on Juho Saastamoinen, toinen osakas on Jaana Saastamoinen. Jarmo Saastamoinen on hallituksen puheenjohtaja, mutta hänkin perehtyy hotelli- ja ravintola-alaan ammattikoulussa omien töidensä ohessa. Ideana on, että Juho pääsee yrityksessä kokeilemaan alusta alkaen, millaista yrittäminen on. Juho Saastamoinen aikoo ajan saatossa opiskella ravintola-alaa, kunhan on ensin käynyt armeijan vuonna 2018. Äiti Jaana tekee opintojen ohessa mahdollisimman paljon töitä Sinisessä Helmessä.

YRITTÄJÄT Kaija ja Leo Ruotsalainen eivät tunne luopumisen tuskaa, vaan haikeutta luovuttaessaan Sinisen Helmen ohjakset Matkailu J. Saastamoinen Oy:lle. Saastamoisten tarkoituksena on edelleen kehittää hotelli- ja ravintolapalveluja Kiurujärven rannalla.
  Saastamoiset ja Ruotsalaiset ovat valmistelleet Sinisen Helmen vahdinvaihtoa puolitoista vuotta. Saastamoiset ovat olleet Sinisessä Helmessä harjoittelussa useita kuukausia.
  – Kaija ja Leo ovat lupautuneet auttamaan meitä kaupanteon jälkeenkin, sillä ala on meille täysin uusi, lisää Jarmo Saastamoinen.
  Kaija ja Leo Ruotsalainen saivat leipänsä matkailusta 20 vuotta. Aluksi heillä oli mökkimajoitusta, vuonna 2001 pariskunta osti Hankaniemen ja perusti historialliselle paikalle Sinisen Helmen. Hotellin he rakensivat vuonna 2008. Hotellissa on 10 kahden hengen huonetta, ravintolassa on anniskeluoikeudet 100 henkilölle.
  – Pitkään on mietitty, tarvitseeko yrittäjän tehdä töitä viimeiseen pisaraan. Nyt ennätämme tehdä vielä niitäkin asioita, joita ei ole tähän asti voinut. Yrittämisestä on helppoa luopua, kun työ jatkuu ja kehittyy.  Asiakkaita jäämme kyllä kaipaamaan, Ruotsalaiset sanovat.

SAASTAMOISET ovat muuttaneet kirjansa Kiuruvedelle. He aikovat rakentaa Sinisen Helmen huoltorakennukseen asunnon itselleen ja myöhemmin pihapiiriin noussee omakotitalo.
Jarmo Saastamoinen on lähtöisin Makkaramaalta Lahnastentien varresta,  Jaana on taajamasta.  Saastamoiset ovat asuneet Iisalmessa pian 20 vuotta.
  Jarmo Saastamoisen isän ukin V. E. Saastamoisen juuret ovat Hankaniemessä, hän oli naimisissa talon tyttären tyttären kanssa ja perustamassa tiilitehdasta, myös Jarmon isä Jussi oli mukana ukkinsa tiilitehtaalla. Ukki oli tiilitehtaalla työnjohtajana. Jarmon juuret siis ovat Hankaniemessä neljän sukupolven päässä, samoin kuin Leo Ruotsalaisen.
  Saastamoiset jatkavat Sinisen Helmen toimintaa entisellään, mutta ajan oloon on tarkoitus kehitellä uutta, muun muassa aittamajoitusta kesäisin. Myös Sinisen Helmen historiaa tuodaan entistä voimakkaammin esille ja lähiruuan käyttöä jatketaan.
 

 






Takaisin

Ei kommentteja.

Jätä kommentti

Nimi
Email
Kommentti
Varmistus:
päivitä kuva klikkamalla