Maanantai 23.4.2018 Nimipäivät: Yrjö, Jyrki, Jyri, Yrjänä, Jori, Georg, Göran, Örjan, Jöran, Jörgen ja Jörn
VIIKON KYSYMYS
UUTISET
BLOGIT

Kiuruvesi-lehden blogistit jakavat elämänsä kohokohdat sekä ei niin mahtavat kokemuksensa.
FACEBOOK
INSTAGRAM
@kiuruvesilehti

Luvassa Jukolan juhlat

29.03.2011 Jaana Selander

KALLIOKYLÄN kyläntalo, Jukola, on valmis. Kyläntaloa ryhdyttiin peruskorjaamaan kolme vuotta sitten. Remontissa miltei kaikki pantiin uusiksi niin rakennuksen ulko- kuin sisäpuolelta. Hanketta varten haettiin avustusta Ylä-Savon Veturilta. Peruskorjaus tuli maksamaan 142 000 euroa, mihin saatiin  avustusta 100 000 euroa.
Talkootyön osuus Jukolan remontissa on noin 5000 tuntia. Talkoolaisia mukana oli viitisenkymmentä, heistä aktiiveja kymmenkunta.
Kalliokylä viihtyisäksi -yhdistyksen puheenjohtaja Matti Huuskosen mukaan rakennushanke on ollut ”väsyttävä, mutta miellyttävä”.
- Tässä on opittu tuntemaan toisiamme, mikä on hyvä asia.
Kyläntalo rakennettiin 1950-luvulla Maalaisliiton Kalliokylän osaston kokoontumispaikaksi.Vuonna 2006 Kalliokylän Keskustan osasto lahjoitti talon perustetulle Kalliokylä viihtyisäksi -yhdistykselle.
Jukolassa on monenlaista toimintaa. Muun muassa koulu käyttää rakennusta tekniseen käsityöhön ja liikuntaan. Lisäksi taloa hyödyntävät kansalaisopisto sekä kylän eri järjestöt ja yhdistykset kokouksissaan. Myös tansseja järjestetään. Jukolaa voi myös vuokrata perhejuhliin.
Jukolan avajaisia viettään sunnuntaina 3.4. kello 13. Kahvitarjoilu alkaa tuntia ennen. Juhlapuheen pitää koulun entinen oppilas, ItäMaidon toimitusjohtaja Ilpo Lukkarinen. Kalliokylän koulun oppilaat esittävät histo

 






Takaisin

Ei kommentteja.

Jätä kommentti

Nimi
Email
Kommentti
Varmistus:
päivitä kuva klikkamalla