Torstai 23.11.2017 Nimipäivät: Ismo, Yngve, Yngvar
VIIKON KYSYMYS
UUTISET
BLOGIT

Kiuruvesi-lehden blogistit jakavat elämänsä kohokohdat sekä ei niin mahtavat kokemuksensa.
FACEBOOK

Savon Kuituverkko Oy yrityssaneeraukseen, Kiuruvesi joutuu päättämään rahoituksesta uudelleen

02.08.2017 Jaana Selander

POHJOIS-SAVON käräjäoikeus on aloittanut Savon Kuituverkko Oy:n saneerausmenettelyn. Yhtiön suurin rahoittaja, Finnvera Oyj, vastusti saneerausta muun muassa siksi, että omistajakunnat eivät ole päässeet yhteisymmärrykseen yhtiön rahoittamisessa.
  Finnveran mukaan omistajakuntien rahoitus, mukaan lukien Kiuruvesi, on ainoa keino jatkaa Savon Kuituverkon liiketoimintaa. Sitä edellyttää myös osakassopimus.
  Osakaskunnista myöskään Kuopio ja Tuusniemi eivät ole vielä lähteneet rahoittamaan Kuituverkkoa.
Kaupunginsihteeri Tuomo Sallinen kertoo, että Kiuruveden kaupunki käsittelee Savon Kuituverkkoon liittyvää asiakokonaisuutta syksyn aikana.
  – Saneerausmenettelyn aikana saamme lisätietoa jatkotoimenpiteistä. Kiuruveden kaupungin takausvastuut ovat 687 278 euroa. Mikäli kaupunki joutuu maksamaan takaukset, sillä on takautumisoikeus velkoihin. Tämä tarkoittaa sitä, että takaajalla on maksumieheksi jouduttuaan oikeus periä maksamansa summa takaisin velalliselta, Sallinen sanoo.
  Savon Kuituverkko Oy on esittänyt, että Kiuruveden kaupunki pääomittaa yhtiötä 766 100 eurolla. Yhtiö katsoo, että se on toimintakykyinen, jos ne osakaskunnat, johon verkkoa on rakennettu, pääomittavat yhtiötä sen esityksen mukaisesti.
  Kuituverkolla on velkaa  noin 6 miljoonaa euroa. Varat koostuvat valokuituverkosta. Sen tasearvo on hakemuksen mukaan noin 5,7 miljoonaa euroa.
  Savon Kuituverkon mukaan runkoverkkoa on rakennettu Kiuruvedelle noin 330 kilometriä  ja tilaajaverkkoa noin 60 kilometriä.
 

SAVON Kuituverkko Oy:n pääomittamisesta äänestettiin kaupunginvaltuustossa maaliskuussa. Kokoomus esitti tuolloin, että Kiuruvesi  sijoittaa 199 612 euroa Kuituverkon vapaan pääoman rahastoon.
Vastaehdotuksena oli kaupunginhallituksen ja käytännössä keskustan päätösesitys, jossa verkkoyhtiötä olisi pääomitettu 766 100 eurolla.
  Äänestyksessä kokoomuksen esitys voitti 18–17. Kokoomuksen esityksen kannalla olivat myös vasemmistoliitto, perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit.
  Kiuruvedellä valokuituun on sijoitettu 3,5 miljoonaa euroa, josta EU-rahaa on yli miljoona euroa,  erotus, 1,7 miljoonaa euroa, on rahoitettu lainarahalla.
  Savon Kuituverkko Oy on Pohjois-Savon kuntien perustama ja omistama tietoverkkoyhtiö. Laajakaista rakentaminen käynnistyi keväällä 2013. Yhtiötä ovat rasittaneet rahoituskulut, eikä liittyjiä ole ollut tarpeeksi. Yritys- ja kuluttajakäyttäjiä on noin 700.
  Kiuruveden kaupunkia Kuituverkon hallituksessa edustaa Hannu Halonen.
 

 






Takaisin

Ei kommentteja.

Jätä kommentti

Nimi
Email
Kommentti
Varmistus:
päivitä kuva klikkamalla