Torstai 21.11.2019 Nimipäivät: Hilma
VIIKON KYSYMYS
UUTISET
BLOGIT

Kiuruvesi-lehden blogistit jakavat elämänsä kohokohdat sekä ei niin mahtavat kokemuksensa.
VIERASKYNÄ
FACEBOOK

Nuori, mitä meille kuuluu?

Anne Rytkönen

08.05.2019

Nuori, mitä meille kuuluu?

TUTKIMUKSIEN mukaan valtaosalla suomalaisista nuorista menee paremmin kuin koskaan. Samaan aikaan kuitenkin ongelmat kasaantuvat pienelle, mutta kasvavalle porukalle. Päihde- ja mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet huomattavasti ja myös moni nuori jää ilman koulupaikkaa. 
  Huolenaiheena voisin nostaa nuorten entistä myönteisempi suhtautuminen mietoihin huumeisiin, vaikkakin kaiken kaikkiaan nuoret ovat raittiimpia, kun koskaan aikaisemmin. Myös nuorten yksinäisyys nousee monissa tutkimuksissa esille ja erityisesti poikien kohdalla.
  Näihin vakaviin ongelmiin pitää yhdessä kaikin keinoin etsiä ratkaisuja ja ennaltaehkäisevä ja varhainen puuttuminen ovat avainasemassa.

NÄISSÄ ongelmissa ja niiden ratkaisemisissa olemme me aikuiset avainroolissa.  Nuorten kohtaaminen arjessa ja kysyminen, että miten sinulla menee, ja olla valmis aidosti kuuntelemaan ja antamaan nuorelle aikaa. 
  Voihan se olla,  että se, mitä kuulemme ei välttämättä ole niitä helpompia asioita käsitellä.  Tieto siitä, että nuori tietää, että voi kertoa luotettavalle aikuiselle asioita ja niille myös tehdään jotakin, vaikka ne olisivat kuinka isoja ja vaikeita.

TOISAALTA pitää olla iloinen nykynuorista, jotka ovat avoimia, sosiaalisesti lahjakkaita, ennakkoluulottomia, suvaitsevaisia, hyvän kielitaidon omaavia, tulevia maailmanmatkaajia. 
Ilonaiheita on myös nuorisobarometrin tuloksista, jonka mukaan 96 prosenttia nuorista pitää yleissivistystä ja koulutusta tärkeänä asiana ja 94 prosenttia uskoo koulutuksen parantavan omaa elämän laatua ja mahdollistaa työllistymisen jatkossa.

USKON, että jokaiselle nuorelle löytyy elämässä jatkopolku. Toisille se on pienestä saakka selvä ja sitä kohden kuljetaan ja toiselle siihen menee enemmän aikaa ja voi tarvita aikuisten tukea ja aikaa miettiä, mitä kaikkia eri vaihtoehtoja on. Tärkeitä on nuoren oma motivaatio, halu oppia uutta ja ottaa vastuuta oman elämän ja tulevaisuuden suhteen. Jokainen on oman elämän vastuuhenkilö ja voi vaikuttaa omilla valinnoilla todella paljon, mihin suuntaan elämä lähtee menemään.
  Myös epäonnistumiset ovat sallittua ja huonoja valintoja voi muuttaa ja tehdä suunnitelmia uusiksi.  Tukea ja apua löytyy, mikäli itse ei kykene asioita pistämään järjestykseen.

TYÖVUOSIEN alkuaikoina olin koulutuksessa ja eräs viisas kouluttaja antoi meille neuvon, jota olen pyrkinyt työssäni noudattamaan. Neuvo liittyi nuoren kohtaamiseen: ”Kaksi ensimmäistä minuuttia on tärkeämmät, katsekontakti ja kysymys, miten mennee?” Ei kovin monimutkainen juttu, mutta toimii.
   Kevät ja kesä ovat monelle nuorelle tärkeää ja hienoa aikaa. On pääsykokeita, erilaisia juhlia, kesätöitä, festareita, aurinkoa, lomaa ja lepoa. Monelle se voi myös tuoda tullessaan myös pettymyksiä mahdollisten tulevaisuuden suunnitelmien kariutumista. Aina pitää yrittää uudestaan ja miettiä uusia vaihtoehtoja ja kokeilla uusia juttuja.  Toivottavasti kesällä riittäisi aurinkoa ja toivotankin mukavaa kevättä ja kesää. Näin jo tämän ikäisenä voisin todeta, että nuoruus on elämän parasta aikaa.

ANNE RYTKÖNEN
nuorisosihteeri

 






Takaisin

Ei kommentteja.

Jätä kommentti

Nimi
Email
Kommentti
Varmistus:
päivitä kuva klikkamalla