Perjantai 6.12.2019 Nimipäivät: Niilo, Nikolai, Niko, Niklas ja Nils
VIIKON KYSYMYS
UUTISET
BLOGIT

Kiuruvesi-lehden blogistit jakavat elämänsä kohokohdat sekä ei niin mahtavat kokemuksensa.
VIERASKYNÄ
FACEBOOK

Ulkoiset tekijät tiukentavat kaupungin taloutta

Jarmo Muiniekka

20.11.2019

KIURUVEDEN kaupungin, kuten monen muunkin kunnan ja kaupungin, talouteen vaikuttavat monet ulkoiset tekijät samanaikaisesti. Verotulot kaupungin vuoden 2019 budjettiin kirjattiin Kuntaliiton ennusteen mukaisina. Verokorttiuudistus ja tulorekisterin käyttöönotto kuitenkin vaikuttavat kuntien kuluvan vuoden tuloverokertymään siten, että arvioidut verotulot jäävät Kiuruvedellä noin miljoona euroa alle budjetoidun.
 

HALLITUS päätti aikaistaa valtionosuuksien maksua kunnille ensi vuodelta yhteensä 270 miljoonaa euroa, josta Kiuruveden osuus, noin 350 000 euroa, ei riitä kattamaan syntyvää vajausta.
On mahdollista, että joulukuun ja tammikuun 2020 verotilityksissä vinouma jonkun verran oikenee, mutta varmuudella ei kokonaan. Kun vielä sotekuntayhtymä on ilmoittanut, että kaupungin maksuosuus kuluvalta vuodelta, mukaan lukien erikoissairaanhoito, ylittyy noin kaksi miljoonaa euroa, on kuluvasta vuodesta tulossa alijäämäinen.

VUODEN 2020 palvelusopimusneuvotteluissa kaupungin edustajat pitivät lähipalvelujen säilyttämistä tärkeänä. Palvelujen keskittäminen Iisalmeen, kuten kuntayhtymän edustajat monen palvelun kohdalla esittivät, ei Kiuruveden kustannuksia säästä, kun kuntalaiset ohjautuvat Iisalmeen seudullisiin palveluihin.
 

KIURUVEDEN maksuosuus Ylä-Savon Sote -kuntayhtymälle vuodelle 2020 kasvaa 5,6 prosenttia. Kaupungin oman toiminnan menot kasvavat vain 0,8 prosenttia. Kaupungin maksuosuus vuoden 2020 alustavassa tuloslaskelmassa on soten omaan toimintaan noin 26 miljoonaa euroa ja KYS:n osuuteen noin 9 miljoonaa euroa, yhteensä noin 35 miljoonaa euroa

KAUPUNGINHALLITUS asetti talouden tasapainotusryhmän alkuvuodesta. Työryhmässä on valmistelussa toimenpiteitä, jotka tähtäävät kustannussäästöihin, mutta vaikutukset tulevat hitaasti.
Toisaalta kaupungin omat palvelut, kuten sivistys- ja tekniset palvelut, ovat elinvoima- ja kilpailutekijöitä ja niistä on erittäin vaikea karsia.
 

SÄÄSTÖTOIMIEN lisäksi päädyttiin kunnallisveroprosentin korottamiseen yhdellä prosenttiyksiköllä. Uusi kunnallisveroprosentti 2020 on siis 21,75 prosenttia.
  Kiinteistöverot pysyvät ennallaan. Käytännössä kunnallisveron korotuksesta tuleva verotulo, efektiivisen veroasteen mukaan noin 600 000 euroa, käytetään sotepalvelujen kasvavien menojen kattamiseen.
Kaupungin tuloslaskelma 2020 on tämän hetken tiedoilla tasapainossa, mutta huolen aiheeksi jää kuluvalta vuodelta ennusteiden mukaan syntyvän alijäämän kattaminen.

KUNTIEN ja kaupunkien käyttötalouteen menopuolella vaikuttavat isot päätökset tehdään muissa pöydissä kuin kuntien toimielimissä. Uudet tehtävät tulevat maan hallitukselta uusina lakisääteisinä velvoitteina esimerkiksi henkilöstömitoituksina, joista johtuvaa kustannusten kasvua ei kunnille korvata.
Kuntayhtymissä, kuntien yhteisissä liikelaitoksissa ja kuntien omistamissa ylikunnallisissa yhtiöissä päätetään viime kädessä kuntien rahoitusvastuulle kuuluvia toimia. Vaikka näiden toimielimissä ovat kuntien edustajat, ovat yksittäisen kunnan vaikutusmahdollisuudet tosiasiassa vähäiset.  Kovin helposti peruskunnalle jää maksajan ja menojen sopeuttajan rooli.

JARMO MUINIEKKA
Kiuruveden kaupunginjohtaja

 






Takaisin

Ei kommentteja.

Jätä kommentti

Nimi
Email
Kommentti
Varmistus:
päivitä kuva klikkamalla