Torstai 21.11.2019 Nimipäivät: Hilma
VIIKON KYSYMYS
UUTISET
BLOGIT

Kiuruvesi-lehden blogistit jakavat elämänsä kohokohdat sekä ei niin mahtavat kokemuksensa.
VIERASKYNÄ
FACEBOOK

Oppia kaiken ikää ja uteliaisuutta

Mikko Paananen

13.02.2019

Oppia kaiken ikää ja uteliaisuutta

KUINKA jaksan ja pärjään jatkuvassa työelämämuutoksessa automaation aikakaudella? Millä tavalla voin parhaiten ylläpitää ja kehittää omaa työmarkkina-arvoani? Tämänkaltaiset kysymykset nousevat usein esille työkavereiden, kollegoiden ja tuttavien kanssa jutellessani. Kysymykset koskettavat meitä kaikkia, niin työelämässä olevia kuin sinne matkalla olevia.

TYÖELÄMÄ on ollut aina muutoksen ja murroksen kohteena.  Perin harvassa ovat tänään justeerilla operoivat metsurit taikka perinteisellä kirjoituskoneella tekstejä tuottavat toimihenkilöt. Oman aikansa suuret innovaatiot ovat kukin vuorollaan vaikuttaneet ja muovanneet työtapoja sekä kasvattaneet tuottavuutta harppauksittain. Todistamme parhaillaan automaation ja digitaalisuuden nopean kehittymisen aikaa. Nekin tulevat aikanaan jäämään osaksi suurta jatkumoa.

ELINIKÄINEN oppiminen on avainasemassa etsittäessä ratkaisuja alussa esitettyihin kysymyksiin. Vanha sanonta ”oppia ikä kaikki” on tänään ajankohtaisempi kuin koskaan. Uuden oppiminen ja omaksuminen on entistä vahvemmin elämänkaaren mittainen matka. Mahdollisuuksia uuden oppimiseen ja kouluttautumiseen tarjoavat paitsi virallisen koulutusjärjestelmän toimijat, myös yksityiset koulutuspalvelujen tarjoajat. Oppilaitoksilla on tärkeä roolinsa yleissivistyksen ja ammatillisten perusvalmiuksien rakentajana. Organisoidun oppimisen ohella elinikäisen oppimisen perustana on keskeisesti epävirallinen, omaan mielenkiintoon ja henkilökohtaisiin tavoitteisiin pohjautuva itsensä kehittäminen.

ELINIKÄINEN ja elämänlaajuinen oppiminen on kysymys, joka yhdistää työntekijöiden ja työnantajien intressit. Osaava ja uuden oppimiseen positiivisella uteliaisuudella suhtautuva henkilöstö on työnantajan näkökulmasta paras tae menestymiselle tulevaisuudessa. Elinikäinen oppiminen mahdollistaa aidon win-win -tilanteen, josta molemmat hyötyvät. Erilaiset verkkokurssit ja opinto-ohjelmat kuuluvat luonnollisena osana nykyaikaisen työyhteisön toimintatapoihin.

MODERNIN teknologian ansiosta elämänkaaren mittaiselle oppimispolulle lähteminen ja sillä kulkeminen on helpompaa kuin aikaisemmin. Monet koulutusohjelmat ja kurssit suoritetaan nykyisin verkkoympäristössä. Kynnys opiskelun ja itsensä kehittämisen aloittamiseen on matala. Hyvät ja toivotut lopputulokset ovat kuitenkin pitkäjänteisen sitoutumisen lopputuloksia eivätkä uudet tekniikat poista oppimisen omavastuuta!

ELINIKÄISEN ja elämänkaaren pituisen oppimisen tarve ei rajoitu työvuosiin. Riittävät tietotekniikka- ja tiedonhakutaidot ovat yhtä tärkeitä meille kaikille iästä, sukupuolesta, etnisestä alkuperästä tai ammatista riippumatta. Monet yhteiskunnan ja yksityisen sektorin palvelut ovat nykyisin verkossa. Sen vuoksi on erityisen tärkeää, että ne ovat myös seniorikansalaistemme hyödynnettävissä. Jokaisella suomalaisella tulee olla mahdollisuus digikansalaisuuteen.

UTELIAISUUS on innostusta saada tietoonsa uusia asioita tai kokea jotain uutta. Mikä parasta, sen hyödyntämistä ei kukaan voi meiltä rajoittaa. Hyvää matkaa oppimispolullesi!

MIKKO PAANANEN
Ylä-Savon Osuuspankin
toimitusjohtaja

 






Takaisin

Ei kommentteja.

Jätä kommentti

Nimi
Email
Kommentti
Varmistus:
päivitä kuva klikkamalla